Skip to main content

Särkisalon veteraanipäivä alkaa veteraanikiveltä

Kansallista veteraanipäivää vietetään ensi maanantaina.
Särkisalossa kunnantalo vaihtoi omistajaa, mutta se ei näy päivän vietossa; tilaisuus alkaa seppeleenlaskulla kunnantalon pihassa olevalla veteraanikivellä kello 11.40.
Pienen ohjelman jälkeen siirrytään seurakuntakotiin veteraanijuhlaan, missä puheiden ja musiikin lisäksi on luvassa video särkisalolaisista veteraaneista. Hengenravinnon lisäksi on luvassa hernekeittoa ja kahvia.
–Veteraaneja meillä on elossa enää viisi, ja videonkin ihmisistä vain kolme, kertoo Seppo Willgren Meripirtin kerhosta.
Päivän tapahtumat järjestää Salon kaupunki yhdessä paikallisten toimijoiden kuten Meripirtin kerhon kanssa. Juhlapuhujana Särkisalossa on rovasti Juha-Heikki Myllylä. Särkisalossa myös koululuokkia on kutsuttu juhlaan.
–Ajatus on, että näin perinne jatkuu tulevaisuudessakin, Willgren sanoo.

Perniössä aloitetaan juhlat iltapäivällä kello 13. Ensin on seppeleenlasku sotaan lähteneiden muistomerkille, sen jälkeen juhla seurakuntatalossa. Ohjelmassa on muun muassa yhteis- ja kuorolaulua, puheenvuoroja ja kahvit.

Jaa artikkeli: