Skip to main content

Särkisalon silakkamarkkinoilla tuoreus on taattua

Voissa paistetut silakat maistuivat markkinaväelle myös vuonna 2019.

Eteläisen Salon perinteiset syksyiset Silakkamarkkinat valtaa jälleen lauantaina Särkisalon Tiirantorin alueen.

Tapahtumassa myydään vain aamulla kalastettua silakkaa, joten asiakkaat voivat olla varmoja, että saavat herkutella tuoreilla kaloilla.

Silakan lisäksi markkinoilla on tarjolla monenlaisia kalatuotteita ja kymmenet paikalliset lähialueiden tuottajat ja kädentaitajat sekä loimulohen myyjät saapuvat markkinapaikalle myymään tuotteitaan.

Tuoretta silakkaa on tänä syksynä ollut tarjolla niukasti, koska esimerkiksi hylkeet ovat tehneet tuhoja verkkoihin. Eriksson lupaa, että silakkaa saadaan silti myyntiin, kun markkina-aamu valkenee.

–Me hajautamme toimintaa nyt niin, että viisi venekuntaa lähtee eri puolille Särkisaloa kalastamaan ja katsotaan sitten, mitä Ahti meille antaa, Eriksson kertoo.

Silakkamarkkinoiden tapahtumapaikkana on Särkisalon Tiirantori. Tapahtuman järjestää Meripirtin Kerho. Markkinat alkaa klo 11 ja päättyy klo 14.

 

Lue koko juttu tämän viikon lehdestä!

Jaa artikkeli: