Skip to main content

Särkisalon päiväkodissa heitetään hyvästit portaissa kiipeämiselle

Särkisalon päiväkodin leikkipaikka pysyy metsänreunassa, mutta ulkoalueiden turvallisuutta parannetaan vielä rakentamalla uusi aita koko piha-alueen ympäri.Särkisalokodin vanhan puolen alakerrassa tuoksuu tuore maali.    Ensi viikosta lähtien samoissa huoneissa  tuoksuu myös ruoka.
Päiväkodin muutto alakertaan on sananmukaisesti ovella jo pakattujen laatikoiden muodossa.
–Ensi viikosta alkaen käytämme uutta ruokasalia ja parin viikon päästä kaikki toiminta on alakerrassa,  summaa varajohtaja Tapio Meriluoto.

Yhtä asiaa ei hänen mukaansa jäädä kaipaamaan;  pitkiä portaikkoja ulko-ovelta kakkoskerroksessa toimineen päiväkodin tiloihin.   Portaita pitkin ovat kulkeneet niin lapset kuin yläkerrassa syötävät ruoatkin.

Uudistuksia tehdään myös pihan puolella:  päiväkodin uusi sisäänkäynti on vanhan siiven päässä. Siitä edespäin vanhemmat tekevät talkoilla uuden aidan, joka rajaa jatkossa koko takapihan yhdeksi alueeksi.
–Leikkipaikka meillä pysyy täällä metsänreunassa, mutta uudella aidalla saamme vielä rajattua alueen niin, ettei kukaan pääse metsäänkään minkään perässä, Meriluoto sanoo.
Särkisalon päiväkodissa on parhaillaan 24 lasta.

Jaa artikkeli: