Skip to main content

Sampsa Sarparannan taidekiertue pysähtyy Masuuniin

Sampsa Sarparannan taidetta nähdään seuraavaksi Teijolla.Jos ei Sampsa Sarparannalla olisi muutenkin riittävästi kiirettä ja tekemistä, niin kaiken päälle tulevat vielä jalkapallon MM-kisat, joita pitäisi ehtiä seurata. Ainakin Portugalin tähden Ronaldon tekemiset.
Sarparanta on kuvataiteilija, muusikko ja jalkapallomies.
–Jalkapallossahan on kaikki. Siellä on sankarit ja pahikset ja tuhkimotarinoita. Se yhdistää ihmisiä ja samalla se on loppupeleissä täysin merkityksetöntä, Sarparanta hymähtää. 

Työhuoneen hämyssä Perniön asemalla ei kuitenkaan ole määrä puhua urheilusta vaan taiteesta. Otos Sarparannan tauluista on kulkenut pitkin Suomea Art Tour- taidekiertueella ja vastikään purettiin kaksi näyttelyä Helsingissä. 
Seuraavaksi hänen töitään nähdään lähellä, Teijon Masuunissa. Ympäröivä todellisuus -näyttely avautuu ensi keskiviikkona.

Nähtäväksi jää, saadaanko Teijon näyttelyyn myös aivan tuoreita töitä, ja jos saadaan, millaisia. 
–Päässä kyllä on ajatuksia, mutta on eri asia mitä sieltä saa kankaalle. Voisin vaikka kaivaa esiin muutaman vuoden takaisen abstraktin Sampsa Sarparannan. 
Tai sitten keventää sävyä muuten vaan. Sarparannan viime vuodet ovat tuottaneet tummasävyistä jälkeä; ihmishahmoja usein lähikuvissa ja välillä kovin synkeissä maisemissa. 
–Sitä on tultu kysymään, että onko minulla kaikki hyvin. Ei ole voinut kuin vastata, että minulla on, mutta maailmassa ei, toteaa kapitalismikriitikko Sarparanta. 

Uusi ote voisi tarkoittaa kevyempiä sävyjä ja uusia aiheita. 
–Eihän se tarkoita sitä, että sanomisen pitää loppua ollenkaan, ja ne jotka minut tietävät, tietävät mitä mieltä asioista olen. 
–Maailmassa on paljon rumaa, mutta myös paljon äärettömän kaunista.

Koko juttu painetussa lehdessä

Jaa artikkeli: