Skip to main content

Salon valtuusto mietti, onko koulun loppu kylän kuolinisku

Salon valtuusto puhui maanantaina pitkän illan kyläkouluista. Lopputulos on se, että yksi koulu suljetaan. Rekijoen koulun lakkauttaminen elokuussa 2015 varmistui äänin 27-24.  
Juha Punta (kok) esitti, että myös Hiiden koulu olisi suljettu.  Esitys kuitenkin kaatui luvuin 24-17 (10 tyhjää).

Valtuuston teemaksi nousi se, onko kyläkoulun lakkauttaminen samalla kylän kohtalonisku.
Timo Lehti (kesk) olisi säästänyt koulut.  Hän totesi, että tilastot eivät ota huomioon muuttoliikettä.  Lehti totesi, samoin kuin kokoomuksen Ritva Sinervo, että Salon maaseutu kouluineen voisi houkutteleva muuttokohde esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvien vinkkelistä.   
Puoluetoveri Asko Määttänen puolestaan muistutti,  että koulu on kylän yhteinen tila myös kouluaikojen ulkopuolella.  

 Simo  Paassilta (sd)  muisteli, että Halikossa Vartsalan kylä menetti aikanaan koulunsa.
– Mutta kylä ei autioitunut, päinvastoin.
Teijon koulu on jätetty toistaiseksi rauhaan.
– Teijon kasvumahdollisuuksiin on kuitenkin syytä uskoa, mutta ei lopullisesti.  Siellä on nyt näytön paikka, totesi Paassilta.

Eeva Koskinen (vihr) totesi,  että kylä ei suinkaan lopu, vaikka koulu lakkautettaisiin.
Juha Punta perusteli kahden koulun lakkautusesitystään sillä, että säästötavoitteiden kanssa ei voida alkaa venkoilla.  Hän totesi, että kehitys kulkee joka tapauksessa siihen suuntaan, että kylät hiljenevät.

Antti Ruska (kesk) piti outona, että koulujen lakkauttamisesta päätetään valtuuston budjettitavoitteiden perusteella, ei koulun toimintaedellytysten perusteella.
– Koulun loppu ei tapa kylää, mutta se tekee sen, että sinne ei muuteta.

Jaa artikkeli: