Skip to main content

Salon parhaaksi ry järjestää Klippulan leirit

Klippulan merenrantamaisemissa vietetään leirielämää tulevanakin kesänä.Klippulassa vietetään tulevanakin kesänä leirielämää.   Kaupungin asemesta leirit järjestää tänä vuonna Salon parhaaksi ry.  Sopimus kaupungin ja yhdistyksen välillä solmittiin maanantaina, ja ensi maanantaina alkaa puolestaan leireille ilmoittautuminen.

Leirijaksoja on varattu toistaiseksi kuusi.
– Tavoitteena on neljäsataa leiriläistä, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Vallittu.
Salon parhaaksi ry perustettiin nimenomaan Klippulan leiritoimintaa varten, kun kävi ilmi että kaupunki ei aio leiritoimintaa jatkaa.

– Minulle tuli sellainen olo, että lapset kyllä tarvitsevat leirinsä, sanoo Vallittu.

Kaupungin avustus on ehto sille, että yhdistys saa leirit järjestettyä.  Vallittu kertoo, että leirit  työllistävät jopa 30 eri ihmistä ja monia pidemmäksi aikaa. Itse hän aikoo olla Klippulassa kaikki leirijaksot.

Leirien hinnat on painettu vähän kaupungin hintoja alemmas.
.

Jaa artikkeli: