Skip to main content

Salon kaupunki varautuu edessä häämöttävään talouskurimukseen – Perniöön kaavaillaan silti uusia investointeja

10.11.2023Uutiset

Salon kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen esitteli perjantaina ensi vuoden talousarvioesityksen.

Salon kaupunki porskuttaa vielä tänä ja ensi vuonna hyvin tuloin, mutta varautuu koviin aikoihin vuosina 2025 ja 2026.

Taloustilanteen lisäksi Salon kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen kertoi perjantain budjettiesityksessään kaupungin tekevän ensi vuonna huomattavasti tavallista enemmän investointeja.

Puhutaan ensin rahasta, sillä sitä Salon kaupungilla riittää ­– toistaiseksi. Tänä vuonna kaupungin tilikauden ennustetaan päättyvän yli 12 miljoonaa euroa plussalle. Ensi vuonna tilikauden tulos kurottaa yhä niukin naukin ylijäämän puolelle vajaalla 200 000 eurolla.

Sen jälkeen taloustilanne kurjistuu. Vuoden 2025 tilikausi päättynee noin 800 000 euroa pakkaselle. Vuonna 2026 tilikauden tuloksen arvioidaan sukeltavan jo yli 7 miljoonaa euroa alijäämän puolelle.

Ensi vuonna kaupunki aikoo käyttää investointeihin 22 miljoonaa euroa, mikä on liki 4 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvana vuonna.

Korhonen ei tehnyt ensi vuoden talousarvioesityksessään muutoksia lautakuntien aiemmin esittämiin investointeihin, jotka koskivat Perniötä, Kiskoa ja Särkisaloa.

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaupunki kaavailee edelleen Perniön yhteiskoulun AV-laitteiden remonttia vuosille 2025 ja 2026. Määrärahaa varataan myös muun muassa Perniön uimarantojen kunnostamiseen ja Melassuon urheilukentän kehittämiseen.

Lue koko juttu 16.11. ilmestyvästä Perniönseudun Lehdestä.

Jaa artikkeli: