Skip to main content

Salon kaupungin tuhannen ja yhden yön tarinat

 

Uskomatonta tarinaa, nimenomaan! Missä on ”ihanan” suuren kaupunkimme päättäjien moraali? Rehellisyys? Reiluus? Tietävätköhän mitä nuo sanat edes tarkoittavat?

Voin kertoa heille ja teillekin, mitä esimerkiksi sana rehellisyys tarkoittaa. Tai ei tarkoita. Se ei tarkoita sitä, että kansalle puhutaan suurista säästöistä ja välttämättömistä toimenpiteistä koko kaupunkia ajatellen ilman, että asioista on otettu perusteellisesti selvää. Rehellisyys ja reiluus ovat sanoja, jotka toimiakseen edellyttävät inhimillisyyttä ja arvostusta muita ihmisiä kohtaan, ei oman etujen ajamista toisten kustannuksella. Ne ovat myös avoimuutta, jota monen monta kertaa peräsimme pienen kylämme puolesta koskien Särkisalokodin lakkautusta. Kysyimme kaupungilta selvitystä säästöistä, mutta selvää vastausta emme saaneet. Eikö siellä ole ymmärrystä tai eikö osata lukea tai missä lienee ongelma? Meidän laskelmamme nimittäin olivat aivan toista luokkaa kuin ”asiantuntijoiden”. Me laskimme todellisia kuluja, emme hatusta heitettyjä numeroita, joiden järjestys kenties arvottiin…  

Rehellisyys ei myöskään tarkoita sitä, että valtuuston kokouksessa Tatu Johansson kertoo silmät kirkkaina, kuinka minä olen, kaikesta suuresta ponnistelusta huolimatta Särkisalokodin puolesta, luvannut edullisin kustannuksin edesauttaa sen lakkautuksen jälkeistä aikaa tarjoamalla ruokapalveluja. Koskaan en ole näin sanonut.

Reiluus puolestaan ei ole sitä, että puhutaan kyläläisten puolella olemisesta, mutta todellisuudessa kuitenkin ajatellaan toisin. Takki vain ympäri ja menoksi! Kuinkahan monella valtuutetulla on saumat näkyvissä.
Särkisalokodin lakkautus oli yhden äänen päässä kumoutua. Olenkin erittäin kiitollinen kaikille, jotka olivat sydämemme puolella! Te olette paikkanne valtuustossa ansainneet. Otitte vakavasti avoimen kirjeemme ja todelliset asiat, ettekä luottaneet Napoleon-trion tarinoihin. Toivottavasti jatkossakin muiden päätettävien asioiden tiimoilta olette yhtä asiallisia ja huolellisia. On nimittäin todella huolestuttavaa jos yleinen linja kaupungin asioissa ja päätöksissä on utopistista omien etujen ajamista.
Kiitos kuuluu osaltaan myös Särkisalokodin lakkautuksen puolestapuhujille ja äänekkäille moraalittomille. Teidän ansiosta tällainen tavallinenkin kaupunkilainen huomaa, millaista peliä siellä pelataan ja kuinka monia satuja kerrotaan. Jos tarvitsen lapselleni joskus mielikuvitettua kirjasta, tiedän kenen puoleen kääntyä.

Ystävällisin terveisin
Tony Hellström Särkisalosta

Jaa artikkeli: