Skip to main content

Salo jättää matkamessut väliin

Salon kaupunki jättää Helsingin matkamessut tänä vuonna väliin.  Syynä on kireässä taloustilanteessa turhan kova hinta.
– Voi sanoa, että messut hinnoitteli itsensä ulos, miettii yrityspalvelupäällikkö Maija Pirvola Yrityssalosta.

Maakunnan yhteisosastolla kaupungin messukeikalle olisi tullut hintaa jopa yli 10 000 euroa ja oma osasto vanhoilla rakenteilla olisi ollut noin 8000 euron hintainen reissu sekin.   Salolla on ollut aiempina vuosina osasto, jolla on mukana useita kaupungin alueella toimivia yrityksiä.
– Kyselimme halukkuutta kaupungilta ja yrityksiltä eikä kiinnostusta ollut riittävästi, kertoo Pirvola.
– Tuntihinta on aika kova. Yrityksille hintaa tulee paljon, jos messuille teetetään materiaalia. Lisäksi tulee majoituskuluja ja muuta, Pirvola muistuttaa.

Esittelemättä jäävät esimerkiksi Yrityssalon esittelemät SaloFood – ja SaloShops-konseptit.  
 Osa SaloFoodissa mukana olevista yrityksistä olisi halunnut lähteä messuille tuotteita myymään.
– Myynti taas ei kuulu matkamessuille, Pirvola muistuttaa.

Hänen mielestään nyt pitäisi keskittyä muun muassa näkyvyyteen verkossa, samoin etsiä uusia tapahtumia joissa olla esillä.  

Myös teijolaiset  passaavat

Myöskään Teijolta ei lähdetä tänä vuonna Helsinkiin.
– Sellaista kiinnostusta ei jäsenistössä nyt ollut, kertoo Meri-Teijon matkailu ry:n jäsen Tapani Kakko.
Toinen syy jättää messut väliin on hinta.
– Messut vaativat erityistä panostusta, jos siellä haluaa erottua, Kakko muistuttaa.
Myös länsirannikkolla haetaan uusia näyttäytymisen paikkoja.

Teijolaiset aikovat olla näkyvissä ja tavoittaa uusia yleisöjä muun muassa Riihimäen erämessuilla, kertoo Kakko.

Jaa artikkeli: