Skip to main content

Saippua rikkoi jään

9.2.202214 helmikuun, 2022Uutiset

Anette Saariniemen ja Johanna Holmbergin ystävyys alkoi myyjäisissä.

Perniössä asuva Johanna Holmberg valmistautui suunnilleen viisi vuotta sitten Perniön asemalla järjestettäviin myyjäisiin. Samaan aikaan Halikossa Anette Saariniemi pakkasi laukkuihin itse valmistamiaan saippuoita. Kumpikaan ei silloin arvannut, että viisi vuotta myöhemmin he olisivat erottamattomia ystäviä.

–Muistan kuinka katselimme ujosti toistemme myyntipöytiä, kun meillä oli vierekkäiset paikat. Meillä molemmilla oli myynnissä saippuaa, joten hetken hiljaisuuden jälkeen puhuimme saippuan valmistuksesta, Holmberg muistelee.

Saariniemi ihmettelee, kuinka nopeasti aika on kulunut. Myyjäisissä toisiinsa tutustuneet naiset soittelevat ja viestittelevät toisilleen päivittäin. Molemmista tuntuu siltä, että he olisivat tunteneet toisensa aina.
–Anette on ihanan suora ihminen ja näyttää kyllä, milloin on hauskaa tai milloin joku asia ärsyttää, Holmberg kuvailee ystäväänsä.

Saariniemi naurahtaa, että he täydentävät hyvin toisiaan.

Aikuisena ystävien löytäminen on monen mielestä vaikeaa. Koulussa solmitut ystävyyssuhteet kantavat joskus pitkälle aikuisikään asti, mutta ruuhkavuosien keskellä ystävien etsiminen voi tuntua mahdottomalta. Lapsiperheiden äiteinä Holmberg ja Saariniemi ovat kuitenkin keksineet ratkaisun pulmaan.
–Olemme molemmat perhekeskeisiä ihmisiä. Kun tapaamme jossain, otamme aina lapset mukaan. Silloin aikataulut saa sopimaan paremmin yhteen. Kahdestaan näkeminen voisi olla haastavaa, mutta me onneksi viihdymme leikkivien lasten keskellä, Saariniemi kertoo.

Lue koko juttu 10.2. lehdestä!  Lukuoikeuden digijuttuun ostat osoitteesta https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/pernionseudun_lehti

Jaa artikkeli: