– Milläs sivulla se täällä oli, mutisee Leif Lindgren ja selaa kasvikirjan hakemistoa näyttääkseen vieraalle kuvan peltomaitikasta.
Lopulta hän etsii kasvin esiin sisällysluettelosta sen tieteellisen nimen perusteella.
– Ne minä olen tankannut, mutta ruotsin ja suomen väliset käännökset opettelin vasta laiskanläksynä, Lindgren nauraa.
Se jo kertoo, että kasvit ja maisemat ovat hänellä selkäytimessä. Peltomaitikka on uhanalainen kasvi ja Seilin saari on Suomessa ainoa paikka, jossa sitä voi tavata laajemmin. Lindgren on puolestaan biologi ja jäänyt juuri eläkkeelle Metsähallituksesta. Lauantaina hänelle myönnettiin Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin ympäristöpalkinto.
Särkisalossa asuvan Lindgrenin uravalinnasta voidaan oikeastaan kiittää koululaitosta.
– Olin viimeisiä, joiden piti vielä pakollisena kerätä kasveja.
Oiva ympäristö tähän koulutehtävään oli suvun mökkisaari Västanfjärdissä.
Kipinä oli saatu; Lindgren lähti opiskelemaan biologiksi ja teki gradunsa vesiensuojelusta.
Ihmisiä herätteli ympäristöasiohin 1970-luvulla muun muassa WWF, joka aloitti talkooleirit perinnemaisemien kunnostamiseksi vuonna 1977.
Lindgren oli mukana alusta alkaen ja välissä itsekin WWF:n leivissä ensimmäisinä talkoovuosina.
– Talkoolaisia oli helppo saada, ehkä juuri siksi kun tämä oli uutta ja ihmeellistä.
– Moni otti sen luontomatkailuna, sellaiset ihmiset joilla ei ollut esimerkiksi omaa venettä ja mahdollisuutta päästä saariin, Lindgren muistelee.
Saaristoa Lindgren kuvaa kuin matkaksi koko Suomeen; karuilta kallioilta voivat näkymät olla kuin Lapista pienine mäntyineen ja koivuineen. Vastaavasti samalla saarella, ihan pienen matkan päässä voi olla vanhaa metsää tai rehevää lehtoa.
Lue koko juttu painetusta lehdestä
