Skip to main content

Saaristen pihasta kasvoi muutamassa vuodessa värikäs perhosten paratiisi

Vehmaan alapihan vastapainoksi Saariset perustivat Ylämaaksi nimeämänsä metsäpuutarhan, jossa kävijää tervehtii korona, virusta muistuttava kanto juurineen, jonka Kari Saarinen kaivoi näkyviin lähistöltä.

Perhonen tuolla, kimalainen tuolla, kolmas kukasta kukkaan kulkija tuolla ja pikkulintujen tauoton kulku pöntölleen ja takaisin.
Tässä pihassa riittää erikokoisia siivekkäitä kutsuvia värejä ja pientä kuhinaa.

–Piti noita mirrinminttuja jo leikata, mutta niissä oli niin paljon pörriäisiä, että annoin vielä olla, myöntää Maija Saarinen.

Kari Saarinen puolestaan kertoo, että linnunpöntöistä komeimmalla, kirkonmuotoisella ei ole esikuvaa, mutta omien kätten työtä se on. Pitkän linjan kirvesmieheltä tämäkin käy vaikka ilman mallia.

Samaan pihaan Perniön Ylikulmalla pääsevät halukkaat tutustumaan sunnuntaina Avoimet puutarhat -tapahtumassa.

Otetaanpa tässä välissä leikkaus kymmenen vuoden taakse.

Uimarannantien tuntumassa seisoi tuolloin keltainen, taitekattoinen ja perin ränsistyneen ja hoitamattoman oloinen talo, jatkonaan yhtä virttynyt piharakennus ja pusikoitunut piha. Sama talo seisoo samalla kivijalalla yhä, mutta samaksi sitä ei tuntisi.

Kaupunki pisti vuonna 2013 sille päätyneen rakennuksen myyntiin, Saariset näkivät pihan ja rakennusten mahdollisuudet vuosien jälkien alta ja hankkivat talon pihoineen.

–Vapaa-ajanpaikaksi tätä mietimme, mutta koti siitä sitten tuli. Kävi selväksi, että kahta kotia emme voi pitää, muistelee Maija Saarinen.

Eteläisestä Salosta mukana kahdeksan puutarhaa

Eteläisen Salon puutarhakohteita kiertäessä saa kulumaan koko sunnuntaipäivän. Tapahtumassa mukana olevat puutarhat löytyvät kätevästi verkkosivuilta avoimetpuutarhat.fi.

Teemapäivä on nyt sunnuntaina 9.7. ja puutarhat ovat avoinna klo 12-17.

Mukaan ovat alueelta ilmoittautuneet:

Terra Vinealis, Taimintie 8, Särkisalo
Katiskanmäki, Särkisalontie 2, Ylönkylä
Puolakan puutarha, Joutnantie 700, Teijo
Kaunisvaaran Cottage Garden, Raitkorventie 11, Perniön asema
Säterin antiikin pihapiiri, Lintiläntie 74, Perniö
Aitolahden piha, Aitlahdentie 97, Perniö
Ahinkulma, Uimarannantie 25, Knaapila
Pohjolan tila, Tieksmäentie 459, Kisko
Aroniitty, Salmensivuntie 19-2, Kisko

 

Jaa artikkeli: