
Seppo Willgren ja Reijo Salminen toimittivat Särkisalon murretta käsittelevän kirjan kokoon muutamassa kuukaudessa.
”Elkkä te nuarema vaa antaka vettä ittetän nokast, niin ku muut veretti.” Näin aloitti särkisalolainen jo edesmennyt Leeni Hollsten kirjoituksensa Karl Forsström Oy:n tiedotuslehdessä vuonna 1979.
Tämä kyseinen Hollstenin Särkisalon murteella kirjoittama kirjoitus on yksi 74 jutusta, jotka on koottu Reijo Salmisen ja Seppo Willgrenin toimittamaan ja Meripirtin kerhon kustantamaan tuoreeseen kirjaan Särksalo kielissi praakninkei.
Kuten kirjan nimestä jo arvata saattaa kirjakielellä kirjoitettua Suomea kansien välistä ei oikeastaan löydy alkusanoja ja kirjoittajien esittelyjä lukuun ottamatta. Särkisalon murteella kirjoitetusta tekstistä ei ole pulaa.
–Siitä oli pari, kolme vuotta juttua, että kannattaisi koota nämä murrejutut yksiin kansiin, toteaa Reijo Salminen.
Aihe oli siis ollut mietteissä jo pidempään, mutta kirjan kokoaminen alkoi viime toukokuussa.
Iso osa teksteistä on peräisin Karl Forsströmin tiedotuslehden lisäksi Meripirtin kerhon kymmenen vuoden välein julkaistavista historiikeista, mutta mukana on tekstejä myös muista lähteistä.
Kirjan kuvitus on Reijon veljen Riston piirtämiä hänen ja hänen puolisonsa Eva Salmisen tekemästä Särkisalon murteen kielioppia käsittelevästä kirjasta. Willgren innostuukin kiittelemään Eva Salmisen tekemää työtä Särkisalon murteen eteen.
Nyt julkaistun kirjan kokoamisesta ja taitosta vastasi Reijo Salminen, kun taas Willgren piti huolen, että kieliasu vastaa murretta. Lisäksi kirjan kansien välistä löytyy myös Willgrenin omia tekstejä.
Kaksi vuosikymmentä loma-asukkaana Särkisalossa viettänyt Salminen ei koe puhuvansa itse murretta niin hyvin, että pystyisi itse sillä kirjoittamaan, joten tekstin toimittamisessa sai olla tarkkana varsinkin alkuun.
–Kun jouduin kirjoittamaan noita juttuja koneelle, minun oli katsottava alkuun kirjain kirjaimelta, kun kirjoitin murretta, että ne menivät oikein. Kun olin niitä muutaman kymmenen kirjoittanut, niin ne rupesivat menemään, hän kertoo.
Seppo Willgren tosin toteaa, että Salminen on vain vaatimaton ja taitaa murteen varsin hyvin.
Lue koko juttu huomisesta lehdestä!







