Skip to main content

Ratsastus pysyy aina muodissa

Roosa Katajakoski on tyytyväinen, että ratsastusseura on pystynyt järjestämään vuosittain erilaisia kisoja.

Melkkilän talli ja Ratsastusseura MeRaTa tekevät tiivistä yhteistyötä ja mahdollistavat monelle ratsastajalle harrastuksen tai tavoitteellisen kilpailemisen hevosten parissa.
Seura täyttää tänä vuonna kunnioitettavat kolmekymmentä vuotta.  Seuran nimi on muuttunut näiden vuosien aikana, mutta moni muu asia on pysynyt ennallaan.

–Seuran nimi oli ennen Melkkilän Ratsastajat, mutta vuonna 2016 muutimme sen Ratsastusseura MeRaTaksi. Aika moni meni sekaisin, että milloin puhutaan ratsastusseurasta ja milloin hevostallista, seuran puheenjohtaja Roosa Katajakoski kertoo.

Kolmenkymmenen vuoden matkalle on mahtunut paljon hyviä hetkiä, mutta myös haastavia aikoja.
Katajakoski kertoo, että erilaisiin seuraretkiin liittyy paljon hyviä muistoja.

Seuran puheenjohtajan mieleen on myös jäänyt hetki, kun seuran joukkue voitti Lounais-Suomen aluejoukkuemestaruuden esteratsastuksessa.

Lue koko juttu tämän viikon lehdestä!

Jaa artikkeli: