Skip to main content

Provinssi täyttyy valon pisaroista

Työryhmä odottaa innolla Valon pisaroita näytelmän ensi-iltaa.

Koronan aiheuttama epävarmuus on ollut teatterien maailmassa läsnä jo pitkän aikaa ja myös Provinssin ohjelmistoa on jouduttu laittamaan uusiksi moneen otteeseen ja esityksiä on peruttu rajoitusten muuttuessa. Teatteri Provinssissa on kuitenkin suunnattu katseet tulevaisuuteen ja porukalla riittää uskoa siihen, että syksyllä saadaan nauttia viihteestä täysillä ja luvan kanssa.

Syksyn aikana lavalla nähdään paljon legendaarisia muusikoita ja laadukasta lavataidetta. Tulevina kuukausina päästään myös nauttimaan useammasta juhlakonsertista, jotka ovat siirtyneet koronan vuoksi tähän syksyyn. Luvassa on muun muassa Mikko Alatalon, Jukka Kuoppamäen ja Dannyn valovoimaiset konsertit.

Provinssin syksyn suurtuotanto on tänä vuonna musiikkinäytelmä Valon pisaroista. Nimensä mukaisesti tarina kertoo elämän iloista ja suruista. Näytelmässä kuullaan kuusitoista Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin kappaletta.

–Musiikki on tärkeä osa näytelmää ja kappaleiden sanoitukset kuljettavat osaltaan tarinaa eteenpäin, näytelmän ohjaaja Joonas Suominen kertoo.

 

Lisää juttua aiheesta tämän viikon lehdessä!

Jaa artikkeli: