Skip to main content

Poliisi epäilee: vanhus yritettiin murhata jo aiemmin

Hoivapalveluyrittäjiä koskeva murhatutkimus paisuu Salossa.
Poliisi vangitsi viime viikolla Perniössä toiminutta hoitoalan yritystä pyörittäneet sairaanhoitajat, joista toista epäillään 84-vuotiaan potilaan myrkyttämisestä ja omaisuusrikoksista, toista omaisuusrikoksista.

Torstaina Salon poliisi kertoi epäilevänsä rikoksesta epäillyn yrittäneen surmata potilaansa jo aiemmin.  Vanhus oli joutunut sairaalahoitoon, mutta myrkytystä ei osattu epäillä.  Vanhuksen kuoleman jälkeen poliisi käynnisti kuolinsyyntutkimuksen.

Poliisi tutkii nyt myös hoitajien tutkinto- ja työtodistuksia, joita epäillään väärennetyiksi.

Tappiolla pyörineen Hoivapalvelut Kattariina Oy:n työntekijöiden jäljiltä on tutkinnassa useita epäiltyjä omaisuusrikoksia. Työntekijät ovat anastaneet hoidettavilta ihmisiltä muun muassa koruja.
Yrityksen toiminta on keskeytetty.

Jaa artikkeli: