Skip to main content

PeU hukkasi juonen viime metreillä

PeU-Basketin sunnuntainen kotiottelu Lahti Basketballia vastaan päättyi kotijoukkueen tappioon 71-82.
Perniöläiset olivat hyvässä vauhdissa ensimmäisellä jaksolla, joka päättyi 26-13.
Toisella jaksolla lahtelaiset saivat vauhtia ja jakso meni vieraille 14-28.
Miro Patrakka oli sunnuntaina hyvässä vedossa, tehden kolme perättäistä kahden pisteen koria.
Henry Pwono ei ollut Patrakkaa huonompi. Parimetrinen jenkki tuntui olevan kummassakin päässä yhtä aikaa.
Kolmas jakso meni niukasti kotijoukkueelle 22-20. Siihen saakka joukkueet olivat vuoron perään muutaman pisteen johtoasemassa.
Perniöläisten kannalta neljäs jakso oli kohtalokas; viisi minuuttia ennen ottelun loppua lahtelaiset pääsivät tasatilanteessa kahdeksan pisteen karkuun ja jaksovoittoon 9-21.

Ensi sunnuntaina on taas vuorossa kotiottelu karkkilalaista KaU-Korista vastaan. Karkkila on voittanut alkusarjan aikana kaksi ottelu kahdeksasta.
Ottelu alkaa tuttuun tapaan liikuntahallissa kello 17.

 

Jaa artikkeli: