Skip to main content

PeU-Basket keräsi sunnuntaina tärkeät pisteet kotiin

Niko Huoponen voitti ottelussa tärkeitä kamppailuja.

Leppävaaran Pyrintö ja PeU-Basket ottivat toisistaan mittaa sunnuntaina Perniössä. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 77:69 voittoon. Samalla PeU-Basket keräsi tärkeitä lisäpisteitä joukkueelle, joka kilpailee paikasta neljän parhaan joukossa. Pudotuspelikamppailu on tiukkaa, sillä sarjataulukon viidentenä pelaava Panttereiden joukkue on vain neljän pisteen päästä PeU-Basketista.

Sunnuntain ottelussa joukkuetta valmensi Sami Himberg. Joukkueen päävalmentaja Samu Kaaresvirta katsoi ottelun kotisohvalla, mutta oli tyytyväinen pelaajien suorituksiin. Erityisesti kiitosta sai vaihtopenkki.

–Tuukka Juntunen oli todella aggressiivinen hyökkäyspäässä ja keräsi ottelussa paljon arvokkaita pisteitä joukkueelle. Myös Taneli Lindström pelasi loistavasti, vaikka hänelle ei pisteitä kirjattukaan. Aina kun Taneli oli kentällä, peli kulki loistavasti, Kaaresvirta kommentoi.

PeU-Basketin pelaajat onnistuivat myös levypalloissa. Kaaresvirta kertoo, että vastustajan isot pelaajat saatiin hyvin sumputettua korin alle ja siksi pisteitä saatiin kerättyä myös vastustajan pallonmenetyksistä.

Tärkeiden pisteiden ja loistavan ottelun jälkeen joukkueen tulevaisuutta varjostaa kuitenkin huoli uudesta mahdollisesta loukkaantumisesta. Patrik Poutiainen loukkasi sunnuntain ottelussa polvensa. Tommi Huolila joutui jo jättämään kauden kesken alaraajavamman vuoksi, eikä joukkueella olisi enää varaa menettää yhtään pelaajaa keskellä pudotuspelitaistoa.

–Poutiainen menee tänään maanantaina lääkäriin, sitten tiedämme hänen tilanteestaan enemmän. Polvi oli saanut jotain osumaa, mutta vielä en tiedä asiasta enempää. Toivotaan tietysti parasta, Kaaresvirta kertoo.

 

Pisteet sunnuntain ottelussa: LaDavius Draine 29, Tuukka Juntunen 19, Onni Mäkynen 12, Niko Huoponen 6, Kalle Määttänen 4, Timo Niitynperä 4, Wiljami Vihiniemi 3.

Jaa artikkeli: