Matti ja Ilse Laukamo asuvat Petun saaressa Särkisalossa täysremontoidussa puutalossaan. Laajan, siistiksi hoidetun pihapiirin katseenvangitsijana on näyttävä puu, jonka keltaiset kukkatertut riippuvat alaspäin kuin satukirjassa.
Matti Laukamo näyttää sen alla kovin pieneltä eläväiseltä, vaikka pitkänhuiskea onkin.
Tämä hernekasveihin kuuluva kultasade ei varsinaisesti kuulueksoottisiin puulajeihin, joita noin 900 hehtaarin suuruisessa saaressa on runsaasti metsikköinä tai yksittäisinä puina.
Pettu arboretumin alkuperäiseen luetteloon on merkitty 43 harvinaista puulajia, joista ylivoimaisesti suurin osa on peräisin ulkomailta. Luonnontilaisessa puulajipuistossa on muun muassa alue, missä Brittiläisestä Kolumbiasta kotoisin olevat jättituijat ovat kasvaneet valtaviksi järkäleiksi.
Suomessa nämä pitkäikäiset puut jäävät yleensä 10–25 metrin korkuisiksi, mutta Petun tuijametsässä nämä mitat näyttävät ylittyvän roimasti. Jättiläisten vierellä Matti Laukamokin on kuin tulitikku tiinujen keskellä.
– Nämä ovat oletettavasti Suomen suurimmat tuijat. Kookkaimmat niistä taitavat olla sylipaksuudeltaan metriluokkaa, mittailee Matti Laukamo.
Numeropaaluilla merkityt puut sijaitsevat pääosin Petun saaren luoteisosassa Santnokan ympäristössä ja alueelta pohjoiseen entiselle tiiliruukille johtavan tien varrella. Toinen keskittymä on Petun kartanon ympäristössä, minkä lisäksi yksittäisiä puita on merkitty eri puolille saaren keskustaa.
– Onhan tämän poikkeuksellinen puulajipuisto jo pelkästään siksi, että tänne on kertynyt kaikenlaisia puulajeja eri puolilta maailmaa. Petussa on pienestä koostaan huolimatta ollut yllättävän paljon merenkulkijoita, Laukamo sanoo.
Tärkeinä taustavoimina Pettu arboretumissa ovat olleet aktiiviset kasvi- ja puuharrastajat, joiden tiedossa on ollut saaren harvinaislaatuisen rikas ja monipuolinen kasvi- ja puulajisto. Tekijöistä ei ole varmaa tietoa, mutta heidän joukossaan on todennäköisesti ollut alan professoreita.
Harvinaisten puulajien alkuperäistä listaa on täydennetty saaren värikkääseen historiaan olennaisesti liittyvillä paikoilla: Mannerheimin passipaikka jänis- ja kettujahdissa, entinen sokerijuurikkaan lastauspaikka, entinen kalkkikivilouhos Krakanäs-niemellä, entinen tiilitehdas, entinen kansakoulu, runolaulaja Wilhelmina Uppmanin mökki, Arthur Rautel’lin kotitalo sekä Kurt Rautel’lin kotitalo.
Viimemainittujen rooli arboretumin syntyhistoriassa on ollut merkittävä. Arthur Rautell aloitti saarella uudelleen metsien istutukset ja lähetti niiden jatkuvuuden varmistamiseksi Kurt-poikansa opiskelemaan metsäteknikoksi Tammisaareen.
Vielä keskeisemmässä roolissa Pettu arboretumin syntyhistoriassa oli Torsten Rancken, jonka Karl Forrström Ab palkkasi 1915 ammattijohtajaksi. Rancken oli dynamo, jonka toimesta saarella käynnistettiin toden teolla ulkomaalaisten puulajen istutuskokeilut.
Metsän merkityksen ymmärsi myös merikapteeni Karl Forsström, joka osti Olivia-vaimonsa kanssa Petun molemmat ratsutilat, Storgårdin ja Lillgårdin yhtiölleen 1900-luvun alkupuolella. Hän lähetti kaukonäköisenä Petun tiilirukin esimiehen Arthur Rautel’lin metsäkurssille ja nimitti hänet metsävahdiksi 1908.
Saari oli sitä ennen hakattu paljaaksi, koska Karl Forrström Ab tarvitsi rahaa käynnistämänsä kalkkiteollisuuden tarpeisiin. Ensin metsistä lähtivät tukkipuut, sen jälkeen kaikki kaivospölkyiksi eli propsiksi kelpaava puuaines.
1700- ja 1800-luvuilla saarelta oli viety paljon polttopuuta – etenkin leppähalkoja – Tukholmaan.
Lue koko juttu painetusta lehdestä!