
Näiden rakennusten kohtalo on noussut kuumaksi kysymykseksi Perniössä. Keskustelu jatkuu ensi viikolla.
Perniön yläkoulun ja lukion tulevaisuuden sijainti palaavat puheisiin ensi viikolla, kun niiden tilasuunnitelmia koskeva informaatio- ja keskustelutilaisuus järjestetään ensi viikon torstaina 7. elokuuta Perniön alakoululla.
Perniön yläkoulun ja lukion tulevaisuuden sijainti nousivat esille kesän korvilla, kun Salon opetuslautakunta esitti kaupuginhallitukselle, että Perniön yläkoulua ja lukiota koskevat tilaongelmat ratkaistaisiin rakentamalla uusi koulurakennus Perniön alakoulun viereen Lupajantien varteen, sen sijaan että yläkoulu ja lukio pysyisivät nykyisellä sijainnillaan.
Nykyisellä paikalla pysyminen vaatisi yläkoulun ja lukion vanhemman rakennuksen kunnostamista sekä uudemman lisäosan purkamista ja kokonaan uuden lisäosan rakentamista.
Opetuslautakunnan päätös herätti kritiikkiä Perniössä, minkä takia Salon kaupunginhallitus päätti kesä-heinäkuun vaihteessa jättää asian pöydälle siihen saakka, kunnes paikallisia on kuultu asiasta.
Ensi viikon torstaina järjestettävään tilaisuuteen saapuu paikalle muun muassa Salon kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Simo Paassilta (sd.), opetuslautakunnan puheenjohtaja Sofia Maleike-Ruohola (sd.) ja Perniön yhtenäiskoulun ja lukion rehtori Juha Vuoristo.
Tilaisuus alkaa kello 17.







