
9.-luokkalainen Minttu Kivelä (vas.) ja 8.-luokkalainen Alina Laaksonen ovat kunnostauneet haasteessa kovina lukijoina. Sari Kanerva johtaa taas opettajien osalta Pauliina Kallion (oik.) ideoimaa haastetta.
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun oppilaita yritetään kannustaa tutustumaan eri maiden kirjallisuuteen.
Yläkoulussa alkoi lokakuussa ”Lue koko maailma” -haaste, jonka ideana on kannustaa nuoria lukemaan – ja mieluiten vielä kirjoja Suomea hieman eksoottisemmista maisemista.
Haasteessa yläkoululaiset keräävät pisteitä lukemalla kirjoja. Lukemisesta saa pisteitä sen mukaan, minne luettu kirja sijoittuu. Mitä kauempana tuttua ja tyypillistä Suomea, Ruotsia ja Yhdysvaltoja, sitä enemmän pisteitä kirjan lukemisesta saa.
Kunkin luokan keräämät pisteet lasketaan yhteen ja lukuhaasteen päättyessä huhtikuun loppupuolella eniten pisteitä kerännyt luokka saa palkinnoksi viettää luokanvalvojansa kanssa herkkupäivää.
Haasteen takana on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Pauliina Kallio, joka sai idean luettuaan pari vuotta sitten 1600-luvun Persiaan liittyvän kirjan ja pohdittuaan, miten oppilaat voisivat tutustua ympäröivään maailmaan.
–Kirjallisuus on aika helppo keino laajentaa maailmankuvaa. Ajattelin, että olisi mahtavaa, jos jokainen lukisi 1600-luvun Persiaan sijoittuvan kirjan, Kallio toteaa.
Kirjan luettuaan oppilas täyttää lapun, jonka pohjalta koulun aulassa olevalle kartalle laitetaan nuppineula siihen maahan, mihin kirja sijoittuu. Myös fantasia- ja scifikirjallisuudelle on omat paikkansa. Toistaiseksi kartalla korostuvat Suomi, Pohjois-Eurooppa ja Yhdysvallat, mutta löytyy yksittäisiä neuloja myös esimerkiksi Aasiasta, Etelä-Amerikasta ja Afrikastakin.
Paljon lukevien kategoriaan kuuluvat 8.-luokkalainen Alina Laaksonen ja 9.-luokkalainen Minttu Kivelä. Kumpikin arvioivat lukeneensa hankkeen aikana kymmenen kirjaa.
Lukuhaaste on kannustanut Kivelää ja Laaksosta lukemaan lisää. Luetut kirjat eivät tosin vielä ole valikoituneet erityisesti maan mukaan. Erikoisempi miljöö kuitenkin rikastaa lukukokemusta.
–Kyllä se tekee lukemisesta vähän mielenkiintoisempaa, jos on todella kiinnostava paikka ja kauempaa, Laaksonen sanoo.
Koko juttu 23.1.painetussa ja digiperkkarissa!