
Rakennusvalvonta toimi viimeksi Perniön vanhan terveyskeskuksen rakennuksessa. Arkistokuva.
Salo aikoo lakkauttaa säännöllisen rakennusvalvonnan palvelupisteen Perniön ja Särkisalon alueella ensi vuoden alusta. Päätöstä esitetään Salon rakennus- ja ympäristölautakunnalle ensi keskiviikkona käytävässä kokouksessa.
Salon rakennusvalvonta on tarjonnut Halikon toimipisteensä lisäksi asiakaspalvelua Perniön ja Särkisalon alueelle Perniössä sijaitsevassa palvelupisteessä ja Kiskon, Suomusjärven sekä Kiikalan alueelle Suomusjärvellä sijaitsevassa palvelupisteessä. Palvelua näillä pisteillä on ollut mahdollista saada kerran viikossa kesäaikaa lukuun ottamatta.
Perniössä lähipalvelua ei ole kuitenkaan voinut saada enää puoleentoista vuoteen. Rakennusvalvonnan piste sijaitsi viimeksi Perniön entisen terveysaseman rakennuksessa, joka ei ole enää Salon kaupungin käytössä.
Perniön palvelupiste on ollut suljettuna vuoden 2023 lokakuun lopusta lähtien, lukuun ottamatta vuoden 2024 maalis-huhtikuuta, jolloin palvelupiste oli avoinna hetkellisesti. Nyt lautakunnalle esitetään, että Perniön palvelupiste lakkaisi kokonaan ensi vuoden alusta lähtien.
Päätöstä perustellaan ehdotuksessa digitaalisesti asioivien asiakkaiden määrän kasvulla ja läsnä asioivien asiakkaiden vähenemisellä. Esityksen yhteydessä julkaistujen lähiasiakkaiden määrää toimipisteittäin kuvaavien tilastojen mukaan rakennusvalvonnan lähiasiakkaiden määrä on vähentynyt kaikilla Salon toimipisteillä viimeisen viiden vuoden aikana.
Esimerkiksi Perniössä läsnä asioineiden asiakkaiden määrä oli ainoastaan 50 asiakasta vuonna 2022, joka on viimeinen vuosi, jolloin piste oli koko vuoden auki. Vuonna 2024 kävijöitä oli taas 21. Suomusjärven pisteellä oli asioinut tämän vuoden lokakuuhun mennessä taas 78 asiakasta, kun vuonna 2020 asiakkaita oli vielä koko vuoden aikana 166. Myös Halikossa lähikäyntien määrä oli pudonnut samalla viisivuotisjaksolla 399 asiakkaasta 138 asiakkaaseen.
Lisäksi Salon rakennusvalvonnan henkilöstöresurssiin ennakoidaan muutosta ensi vuoden alussa, mikä aiheuttaa tarvetta Perniön ja Suomusjärven asiakaspalvelupisteiden pysyvälle uudelleenjärjestelylle, esityksessä kerrotaan.
Kiskon, Suomusjärven ja Kiikalan aluetta palveleva Suomusjärven palvelupisteen toiminnan jatkamista esitetään lautakunnalle toistaiseksi vuoden 2026 loppuun saakka. Rakennus- ja ympäristölautakunta tulisi päättämään sen jatkosta myöhemmin ensi vuoden toteutuneiden asiakaskäyntien pohjalta.
Juttua muokattu 2.12. kello 9.54: Korjattu kuvaan ja tekstiin, että rakennusvalvonnan piste toimi aiemmin Perniön vanhan terveyskeskuksen rakennuksessa. Aiemmin jutussa oli kuva Perniön nykyisestä terveysasemasta.







