Skip to main content

Perniön kouluratkaisussa sivuutettiin kuntalaisten ääni

Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuista, ja jopa lukion kohtalosta, on viime viikkoina käyty vilkasta keskustelua. Valitettavasti moni perniöläinen kokee, että heidän ääntään ei ole kuultu – ei ainakaan aidosti.
Koulujen tilaratkaisujen hankesuunnitelmista päätettäessä on kuntalaisten osallistaminen käytännössä sivuutettu. Elokuussa järjestetty informaatio- ja keskustelutilaisuus pidettiin sellaisena ajankohtana, ettei monella ollut mahdollisuutta osallistua. Samana päivänä kaupunginhallituksen kokouksen esityslista oli jo julkaistu, sisältäen valmiin ehdotuksen asian päätöksestä – riippumatta siitä, mitä kuntalaiset tilaisuudessa sanoivat.
Koska kaupunki ei osallistamisen vastuuta kantanut, tarttui Perniön yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys toimeen ja järjesti kaikille avoimia kyselyitä. Vastaajista lähes 90 % kannatti koulujen säilyttämistä nykyisellä sijainnilla. Vastauksia kertyi runsaasti. Silti kyselyiden tuloksia vähäteltiin ja väitettiin masinoiduiksi.
Tilaisuuteen osallistuneita kutsuttiin vähättelevästi pieneksi äänekkääksi porukaksi ja maallikoiksi. Moni koki tämän loukkaavana. Aktiivisen osallistumisen ja huolen osoittamisen sijaan annettiin ymmärtää, että paikallisten ääni on vääränlainen.
Lisäksi kuntalaisia on kohdeltu pitkin matkaa epäasiallisesti ja jopa pelotellen: on sanottu, ettei ratkaisuja kannattaisi kritisoida, jottei menetetä sitä vähääkään, mitä ehkä oltaisiin saamassa. Onko todella näin, että kysymysten esittäminen ja oman kotiseudun puolustaminen leimataan kiittämättömyydeksi?
Tämä ei ole oikeudenmukaista, eikä se ole yhdenvertaisuuden mukaista. Perniön koulujen tulevaisuus koskettaa koko Salon tulevaisuutta. Se määrittää, millaisena kaupunkina meidät tunnetaan ja millaisia arvoja päätöksenteossa todella vaalimme.
Perniönseudun kuntalaisia on kuultava – aidosti, ei näennäisesti.

 

Katihanna Heikkinen
Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja

Jaa artikkeli: