Skip to main content

Perniön kesä avataan sävelin ja maalipensselein

Henna Pekkarinen ja Minna Nieminen maalasivat mattoa torin pintaan  tiistaina.Perniön torilla avataan kesä sananmukaisesti värikkäästi huomenna.
Kesänavauksen takana on Perniön kirkonkyläyhdistys ja sen tukena toimintakeskus.
Väriä torilla on jo nyt, kiitos Henna Pekkarisen ja Minna Niemisen tiistain aherruksen.
Torille on naisten toimesta maalattu räsymatto, ja tarkoituksena on, että torikansa saa sen perjantaina koristella.
–Yhdistys tarjoaa maalit ja kertakäyttöhanskoja, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Nieminen.
–Haaveissa on, että aikanaan saisimme maalattua matot myös torikojujen eteen, mutta tästä nyt aloitetaan.

Toripäivä alkaa kello kahdeksalta ja torikauppaa tehdään kesäperjantaiden tapaan.
–Toivotaan, että vakimyyjien lisäksi saamme myös kirpparikauppiaita mukaan, Nieminen vinkkaa.
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy antaa jätteenkäsittely- ja kierrätysvinkkejä klo 9-14.
Päivän aikana myös julkistetaan koululaisten piirustuskilpailun voittaja.  Aiheena oli tietysti tori.

Musiikista vastaavat paikalliset toimijat: juuriltaan perniöläinen, monesta tuttu Juha Vaakku Varjus musisoi klo 10 ja klo 12.30 ja välipaikoissa musiikista vastaavat torilta ennestään tutut Kari ja Teija.
Makkaranpaistoa ja kaffeflikkojen koju kuuluvat asiaan nekin.

Perjantai on Perniön toripäivä ja se ohjasi myös tapahtuman järjestäjiä.
–Viime vuonna pidimme avajaiset lauantaina ja siitä tuli vähän kapellia. Perjantaihin on totuttu ja silloin tänne osataan tulla, Nieminen sanoo.

Jaa artikkeli: