Skip to main content

Särkisalossa on viime viikon ajan puhuttanut pieni, mutta tärkeä palvelu.
Sikäläisellä nuorisotilalla on paljon käyttäjiä, mutta loppuvuoden ajan palvelu on todennäköisesti pois tarjolta.

Syynä on henkilökunnan vähyys;  nuoriso-ohjaajia on yllättäen rivissä aiempaa vähemmän, eikä joukosta riitä työntekijöitä joka paikkaan.   Kun voimassa on rekrytointikielto, ei uutta työvoimaa voida myöskään palkata  käden käänteessä.
Näissä tilanteissa laita-alueiden asukkaiden vastakysymys on luonnollisesti, voisiko työntekijöitä jotenkin tasata – esimerkiksi napsimalla keskustan nuorisotilan aukioloista muutaman tunnin pois pienempien nuorisotilojen hyväksi.

Kyse ei ole vain Särkisalon nuorisotilasta, vaan reuna-alueiden palveluista yleisemmin.   Vastakkainasettelua keskustan ja entisten kuntakeskusten välillä pitäisi välttää, mutta luontevalta tuntuisi, että henkilöstön määrän vähetessä katsottaisiin myös keskustaajaman palveluja.    
Pienemmissä taajamissa tuskin toivotaankaan palvelujen olevan auki samoja tuntimääriä kuin  keskustassa, kunhan edes muutamaan tuntiin riittää rahkeita.  

Erityisen tärkeitä lienevät juuri ne arki-iltojen monia koskettavat palvelut – kirjastot ja nuokkarit ja kuntosalit esimerkiksi.
Särkisalon nuorisotila on oiva esimerkki, se on ollut auki neljä tuntia viikossa.   Nekin tunnit ovat käyttäjilleen arvokkaita.

Jaa artikkeli: