Skip to main content

Luonto ja historia kulkevat Örössä käsi kädessä.Tänä kesänä veneilijät ja matkailijat voivat viimein päästä tutustumaan yhteen saariston kauneimmista helmistä. Linnakesaari Örö avattiin yleisölle saaren oltua suljettu sadan vuoden ajan. Matkailijat ovat löytäneet uuden kohteen hyvin.
– Juhannuksen jälkeen on joka ilta ollut satama täynnä, kertoo Jouko Högmander, Metsähallituksen erikoissuunnittelija, joka on projektipäällikkönä Örö-hankkeessa.
Täksi kesäksi saareen on yhteistyössä yrittäjien kanssa satsattu palveluiden toiminnan käynnistämiseen.
– Vähän siinä kiire tuli, kun saari siirtyi meille vasta vuodenvaihteessa. Nyt meillä on kuitenkin iso satama, ravintola ja opastuskierrokset, jotka kaikki toimivat hyvin, Högmander toteaa.
Örö ei kuitenkaan ole vielä valmis, ja töitä aiotaan jatkaa heti kesäkauden jälkeen.
– Kunnostaminen ja rakentaminen jatkuvat loppukesästä. Uutta saunaa tehdään, ja jätevedenpuhdistamoa, ja saari siirtyy öljystä maalämpöön. Isoja hankkeita siis, Högmander sanoo.
– Suurin työ on vanhan, 12 tuuman kasarmirakennuksen peruskorjauksessa hotelliksi, Högmander sanoo.
Saaressa on tällä hetkellä huoneistomajoitusta erikokoisissa mökeissä ja taloissa, ja retkeilymajasta voi vuokrata vuoteen. Tavoitteena on, että majoitusta löytyy eri tasoista ja hintaista.
– Vuodepaikkoja on tällä hetkellä 130, ja tuleva hotelli lisää niitä entisestään. Hotelli tulee olemaan sitten se palvelutasoltaan korkein, Högmander kertoo.

Lue lisää painetusta lehdestä

Jaa artikkeli: