Skip to main content

Professori Eero Uusitalo toivoo, että kirkonkylissä, entisissä kuntakeskuksissa,  tehtäisiin nyt se mikä monessa muussa kylässä on tehty jo aiemmin:  käynnisteltäisiin kylätoimintaa ja aktivoiduttaisiin itse kehittämään asuinympäristöä.  

Suorasanaisena puhujana tunnettu perniöläinen  toteaa, että kirkonkylät ovat tähän asti olleet  kuin käenpoika.   Käenpoika taas tunnetaan siitä, että se pysyy hengissä jonkun ruokkimana, vähällä vaivalla.

 Kuntaliitosten myötä kirkonkylät kuitenkin palautuvat tavallisten kuolevaisten joukkoon, kyliksi muiden kylien riviin.
Sen ei tietenkään tarvitse tarkoittaa kylän kuolemaa.  Lintuvertauksilla jatkaen: käkikin oppii pärjäämään itse sen jälkeen, kun kasvattiemo on sen hylännyt.

Kyläyhdistyksen perustaminen ei tietenkään ole itseisarvo.   Kehittäminen, uusien asukkaiden haaliminen ja alueen markkinointi vaativat pohjalle tietysti esimerkiksi sen, että omasta kylästä ollaan ylpeitä.  

Miksei  ylpeä voisi olla Perniöstäkin:   jugend-keskustaa ei ole, mutta onpa kuitenkin ne kaikki plussapuolet joilla maaseudulle muuttoa yleensä perustellaan:  vaivattomasti saatavat arjessa tarvittavat peruspalvelut ja pitkä lista vapaa-ajanpalveluita löytyy.   Hävinnyt on vain kunnan hallinto, mutta sen myötä pitää varmasti paikkansa että taajama ei ole enää vastaavalla lailla käyntikortti ja kunnalle itsestään selvä kehittämisen kohde kuin itsenäisyyden aikaan.     Työpaikoista iso osa oli silloinkin muualla kuin kirkonkylässä. 

Epäreilulta voi tuntua, että edunvalvonta ja kehittäminen on entistä enemmän omissa käsissä, mutta voidaan myös kysyä, kumpi on pienempi paha:  kääriä itse hihat vai keskittyä veisaamaan vanhaa virttä, jonka sanojen mukaan kaikki on viety.   

Totta on, että jotain yksityisistä, kaupungin ja valtion palveluista on hävinnyt, mutta niiden murehtimiseen ei voi kuluttaa vuosikausia aikaa. 

 Opintomatkalla ei perniöläisittäin tarvitsisi käydä kovin kaukana: Teijon kyläyhdistys  palkittiin vuoden kylänä viime vuonna.     Vuosien aikana on teijolaisesta elämänmenosta opittu se, että kyläyhdistyksen vetäminen on melkein kokopäivätyö eikä se onnistu yksin.   
Perniön yhdistyksen kyseessä ollen kyseessä tietysti olisi samalla kaupunginosayhdistys, joista myös on Suomessa esimerkkejä koko joukko.

Jaa artikkeli: