Skip to main content

Omakuvat täyttävät Perniön ikkunat

Leevi Vuorisen omakuva päätyi Pimeän peitto-tapahtuman mainoslehtiseen. Pimeän peitto-tapahtuman alla Perniö täyttyy valokuvilla.
Valokuvaajat Andrea Vannucchi ja Jarmo Markkanen pitivät kevään ja kesän aikana valokuvaustyöpajoja lapsille ja nuorille. Koulussa kaksi viitosluokkaa kuvasi vat Salon päättäjiä ja virkamiehiä ja ottivat omakuvia. Mll:n kesäkerhossa otettiin omakuvia ja kuvattiin kylää. Lisäksi rippikoululaiset ottivat itsestään rippikuvia.

Omakuvista 30 on tulostettu jättikokoisina, ja nämä kuvat ripustetaan tapahtuman ajaksi näyteikkunoihin eri puolille Perniön kirkonkylää. Lisäksi kuvista kootaan diaesitys torille, rippikuvia taas heijastetaan seinään kirkossa.

Projektin ollessa loppusuorallaan Andrea Vannucchi miettii, että omakuvat ovat ennen muuta rehellisiä.
– Valokuvaaja on aina suodatin siinä välissä. Nyt kuvat ovat välittömiä. Omakuva näyttää, mikä on ihmisen identiteetti ja olemus.

Rippikuvissa toistuu sama kaava.
– Nyt ne ovat sellaisia kuin rippikoululaiset itse toivovat, eivät sellaisia kuin äiti toivoo, heittää Andrea Vannucchi pilke silmäkulmassa.
Kuvissa ollaan näet porukalla.
– Mikä silloin 15-vuotiaana onkaan tärkeämpää kuin kaverit.

Pimeän peitto-tapahtuma järjestetään 12. syyskuuta.

Jaa artikkeli: