Skip to main content

Omakotitalkkareille on jopa jonoa

Omakotitalkkarien kesä on pitkälti ruohonleikkuuta: pihat ovat isoja ja nurmi kasvaa koko ajan.   Tuomas Suominen parturoi ruohikkoa Perniön kirkonkylässä viime viikolla.Omakotitalkkarien palvelut on Perniössä ja Särkisalossa otettu hyvin vastaan ja suosion takia niitä joutuu jopa jonottamaan.

Kun yhden talkkarin kanssa on tultu tutuksi, saman kanssa halutaan tehdä yhteistyötä jatkossakin. 

Omakotiyhdistyksen omakotitalkkarit istuivat viime viikolla saman pöydän ääreen listaamaan työn hyviä ja huonoja puolia.   Talkkari tekee työt ja istahtaa myös kahville.
– Talkkari voi olla monelle viikon ainoa juttuseura, muistuttaa yhdistyksen puheenjohtaja Erkki Muuri.

Omakotiyhdistyksellä on  parhaillaan remmissä neljä talkkaria.
– Yksi enemmänkin meitä saisi vielä olla, toteaa Meriluoto.

Salon seudun yhdistysten talkkarien yhdyshenkilö Susanne Korrström  kertoo, että pitkäaikaistyöttömien joukosta sopivia työntekijöitä ei ole noin vain saatavissa.
Yksi syy voi olla niinkin arkinen, kuin auton puute.
Tarkoituksenmukaista ei ole sekään, että työtön ajelee talkkarinhommia suorittamaan kovin kaukaa.
Luonnollisesti pois karsiutuvat ne, jotka eivät kerta kaikkiaan sovellu omakotitalkkarin työhön.  Pitkä työttömyysjakso voi vaikuttaa syrjäyttävästi.
Oma lukunsa on se, mikä asiakkaan mielestä on kulloisellekin talkkarille sopivaa työtä.  Jos tapana on ollut, että avioparista vaimo hoitaa sisätyöt ja mies ulkopuuhat, on sama työnjako toiveissa myös silloin, kun talkkari tarttuu toimeen.
– Nainen halutaan siivoamaan, tietää Anne Moilanen.

Jaa artikkeli: