Skip to main content

Olisi niin helppoa

Kaupunginhallitus päätti talousarvioesityksestään valtuustolle tällä viikolla. Äänestimme esityksestä monessa kohdin ja lähetimme valtuustolle talousarvioesityksen, joka on hyvin yhdenmukainen kaupunginjohtajan esityksen kanssa.

Hallituksen esitystä on kommentoitu runsaasti. Tiedämme, että monet säästökohdat tekevät kipeää.
Kuntalain mukaan kaupunginhallitus vastaa taloudesta yhdessä kaupunginjohtajan kanssa. Vastuun lisäksi meillä on velvollisuus tehdä vaikeita ratkaisuja. Kaupunginhallitus, samoin kuin kaupunginjohtaja, on sellaisessa asemassa, että emme voi seurata sivusta, kun Salo uppoaa.
Taloutemme kyntää syvällä suossa. Menoja on karsittu, henkilöstöä vähennetty ja rakenteita tarkistettu. Silti talousarvioesitys on edelleen yli viisi miljoonaa euroa pakkasella.

Kevään sopeuttamispaketin piti ohjata kaupunkia kohti talouden tasapainoa. Siinä onnistuttiin kohtuullisesti. Kesän aikana niskaamme jysäytettiin uusi pommi, joka vääjäämättä vaikuttaa kaupungin talouteen. Valtava työpaikkojen katoaminen sekä vähentää tuloja että lisää menoja.
Tasapainoa on pakko hakea uudella tavalla. Entiset ratkaisut eivät enää riitä. Velaksi emme voi loputtomiin elää. Tämän ikävän tosiasian edessä kaupunginhallituksen enemmistö kantaa vastuutaan talouden tasapainottamisesta.

Koulujen lakkauttamiset eivät ole miellyttäviä päätöksiä kenellekään. Olemme yrittäneet pitää opetustointa viimeisenä säästökohteena, mutta olemme tilanteessa, jossa kaikki mahdolliset keinot on käytettävä ja nipistettävä sieltä, missä se on hiukankin mahdollista. Kaikki helpot ja nopeat ratkaisut on jo tehty.

Suuri osa kaupungin menoista on lakisääteisiä. Säästöjen löytäminen lainsäädännöllä määritellyistä toimista ei käy, sillä säännökset ylittävät palvelut on jo purettu. Ei-lakisääteisistä palveluista valtaosa on joko ennaltaehkäiseviä, joilla pyritään estämään tulevia kustannusnousuja, tai kunnan elinvoimaisuuteen vaikuttavia. Emme halua sammuttaa Salosta valoja vaan rakentaa asukkaille parempaa tulevaisuutta.

Vastuulliset kuntapäättäjät ottavat valtuustossa kantaa kaupungin talouteen. Lisäämällä alijäämää pistämme päämme pensaaseen ja siirrämme tulevaisuuteen nykyistäkin ikävämpiä ratkaisuja, joita on pakko tehdä, jotta Salo selviää.
Kriisikunta-status on lähellä. Kriisikunnaksi päätyessämme meiltä ei kysytä, mitkä koulut haluamme kiinni, vaan päätökset määrätään meille alijäämän taltuttamiseksi. Valtion virkamiehillä ei ole kriisikuntaan tullessaan tarjolla taikatemppuja vaan käyttötalousmenoja alentavia rakenteellisia ratkaisuja – niitä samoja, joita omat virkahenkilömme esittävät.

Olisi mukavaa olla mieliksi kuntalaisille ja säilyttää palvelut ennallaan.
Vastuullisina kuntapoliitikkoina emme voi niin tehdä.

Annika Viitanen
kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kok)

Ulla Huittinen
kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja (kesk)

Tapio Äyräväinen
kaupunginhallituksen jäsen (ps)

Jaa artikkeli: