Skip to main content

Nokialta lähtijöiden nimet tiedossa maaliskuun loppuun mennessä

Matkapuhelinvalmistaja Nokia kertoi keskiviikkona odotetunlaisia uutisia koskien Salon tehdasta.  Nokian Salon tehtaalla kokoonpanolinjat hiljenevät.

Yhtiö vähentää Salon tehtaalta jopa lähes tuhat työntekijää.

Yt-neuvottelut on määrä saada päätökseen maaliskuun loppuun mennessä ja työvoiman vähennykset toteutuvat käytännössä vuoden aikana.

Osalle työntekijöistä tilanne oli tietyllä tavalla jopa helpottava.
– Vähän helpottaa, kun tietää edes aikataulut, kuvailee nimettömänä pysyvä työntekijä Perniönseudun Lehdelle.
– Odotusta on jatkunut jo niin pitkään.

Nokia ilmoitti vähennystarpeista edellisen kerran syksyllä.   Tuotannon puolella yt-neuvotteluja käytiin viimeksi runsas vuosi sitten.
Hän kuvailee tunnelmien Salohallissa pidetyssä tilaisuudessa olleen kuitenkin vakavat.
– Ei mitään paniikkitunnelmaa ollut, mutta ehkä se tulee sitten kun lähtijöiden nimet ovat selvillä.
– Kuukausikaupalla tässä on haettu uutta työtä mutta ei sitä ihan helposti löydy.

Nokian Markets-yksikön johtajan Niklas Savanderin mukaan Salon tehtaalla on jatkossakin rooli älypuhelinasiakkaiden palvelemisessa.   
– Kokoonpanon siirrolla Aasiaan on tarkoitus nopeuttaa laitteiden tuloa markkinoille.

Ensimmäisenä  tulevista toimenpiteistä ehti tiedottaa Ely-keskus.  Se perustaa Nokian toimitiloihin yhdessä TE-toimiston, Nokian ja Yrityssalon kanssa neuvontapisteen.
Neuvontapisteestä saa henkilökohtaista neuvontaa työttömyysturva-asioista, tietoa koulutuksen ja yrittäjyyden mahdollisuuksista sekä työvoimapoliittisista toimista. Joka työntekijälle laaditaan henkilökohtainen suunnitelma.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko kommentoi uutisia keskiviikkoaamuna varovasti.  
– Nyt lähdetään hakemaan elvyttäviä hankkeita.
Yksi niistä on itäinen ohikulkutie, jolle pyritään hakemaan valtion rahoitusta.  Tien avulla pyritään luomaan edellytyksiä uudelle yritystoiminnalle, toteaa puolestaan Salon kehitysjohtaja Hannu Salminen.

Salon taloustilanne on Nokian alavireen ansiosta jo ennestään tukala. Rantakokko ennakoi, että kaupunki joutuu laatimaan entistäkin kovempaa säästölistaa pikapuoliin.  Hän ei halunnut vielä keskiviikkona yksilöidä, mitä muutokset käytännössä voisivat olla.

Jaa artikkeli: