Skip to main content

Narikan viikonlopuista puuttuu aikuisia

Timo Lindstedt toivoi, että paikalliset yhdistykset tiivistäisivät yhteistyötään. Katihanna ja Jari heikkinen ja Terhi Sandholm olivat samaa mieltä, että nuorten
hyvinvointiin voidaan panostaa vain tekemällä yhteistyötä.

Nuorisotila Narikan lauantaiaukiolot puhuttavat Perniössä edelleen.
Narikka nousi yhdeksi aiheeksi, kun perniöläisten nuorten asioista kiinnostuneet ihmiset pohtivat viime viikolla yhdessä, millä tavalla nuorten hyvinvointia voitaisiin parantaa.

Saaren taian Veera Kylämäki-Amnelinin lisäksi paikalle saapuivat Katihanna ja Jari Heikkinen, Terhi Sandholm, Timo Lindstedt, ja Aseman Lapset ry:n Walkers-toiminnasta tuttu Matti Pääkkönen. Saaren taika -yritys oli runsas vuosi sitten käynnistämässä Walkers-toimintaa Perniöön.

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että nuorten ääni täytyy saada kuuluville ja nuorille tulee tarjota tarpeeksi ajanviettopaikkoja ja mahdollisuuksia kiireettömään keskusteluun turvallisten aikuisten kanssa.
–Nuoret haluavat, että nuorisotila Narikka olisi auki useammin ja mielellään myös viikonloppuisin, Sandholm kertoo.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun Perniössä puhutaan nuorisotilan aukioloajoista. Tällä kertaa ongelmaan koitettiin löytää porukalla konkreettisia ratkaisuja, eikä vain harmitella tilannetta.
Katihanna Heikkinen kommentoi, että jos Narikkaa halutaan pitää auki useammin, toimintaan tarvitaan lisää aikuisia.

Toiveena olisi, että alueen eri yhdistykset ja yksityishenkilöt voisivat yhdistää voimansa ja pitää paikkaa auki esimerkiksi lauantaisin kello 17–22 välisellä ajalla. Nuorisotilalle tarvittaisiin joka kerta kaksi valvojaa.
–Olen varma, että meillä on täällä kylillä tarpeeksi aktiivista porukkaa, että saamme kokoon sellaisen joukon aikuisia, jotka pystyvät lupautumaan tiettyinä päivinä nuorisotilalle valvojiksi. Jos useampi yhdistys lähtee tähän mukaan, vuoden aikana ei omalle kohdalle osu kuin muutama valvontavuoro, Jari Heikkinen sanoo.

Kaikki paikalle saapuneet ihmiset olivat yhtä mieltä siitä, että alueella toimii jo paljon hyvää työtä tekeviä yhdistyksiä. Nuorille suunnatun toiminnan järjestäminen tuntuu silti olevan vaikeaa, joten keskiviikkona kokouksessa pohdittiin vakavasti sitäkin mahdollisuutta, että nuorten asioista kiinnostuneet aikuiset perustaisivat oman yhdistyksensä.

Timo Lindstedt piti uuden yhdistyksen perustamista järkevänä ideana, jos sillä pystytään lisäämään yhteistyötä eri tekijöiden välillä ja parantamaan eri tahojen välistä kommunikaatiota.

Maaliskuussa järjestettävässä kokouksessa voidaan mahdollisesti lyödä lukkoon päätös, että yhdistys todella tullaan perustamaan.
Seuraavaan kokoukseen toivotaankin paljon väkeä, muun muassa kaupungin nuorisopalveluiden edustajaa toivotaan paikalle.
–Olisi todella hyvä, jos mukaan saataisiin myös kauan paikkakunnalla asuneita henkilöitä. Joukkoon kaivataan myös mahdollisimman kattava edustus alueen ihmisiä, jotta nuorten hyväksi tehtävä työ tavoittaisi mahdollisimman laajan ihmisjoukon.

 

Jaa artikkeli: