Kodin ja rakentamisen käsitteet olivat syynissä tiistaiaamuna. Tulevaisuudenkuvia maalaili Teijo-talojen tilaisuudessa professori Saara Taalas.
Puhuja ja tilaisuuden järjestäjä sopivat tietyssä mielessä hyvin yhteen; valmistaloja rakentavassa Teijo-taloissa on mietitty uusiksi talonrakennuksen työnkulkua, Taalas taas pohtii käsitettä laveammin.
Ehkä osa professorin puheesta oli korkealentoista kristallipalloon kurkistamista, jossa väärin veikkaamisenkin mahdollisuus on olemassa. Osa ajatuksista pätee varmasti kaupunkialueella, mutta maaseudulla muutos on takuulla toisenlaista.
Yhtä selvää on, että rakentaminen ja asuminen muuttuvat joka tapauksessa johonkin suuntaan edelleen, kuten ne ovat tähänkin asti tehneet. Maataloyhteisöstä on tultu kaupungistumisen kautta lähiörakentamiseen ja nykyisiin omakotialueisiin. Jo maakunnan kartoilla näkee, miten tilanne on muuttunut.
Alan yrittäjälle olisi miljoonan euron mahdollisuus, jos jonkun kristallipallo näyttäisi, mikä on rakentamisen kuva esimerkiksi vuonna 2060 – tarvitaanko esimerkiksi lainkaan nykyisen kaltaista määrää julkisia rakennuksia tai millaisia asuintaloja silloin halutaan ostaa. Siitä ei päästä mihinkään, että Suomen ilmastossa tarvitaan jatkossakin katto pään päälle, kysymys kuuluu mitä on katon alla.
Rakennusalan ihmisten tehtävä ennustaminen ei ole. Tähänkin asti muutokset ovat johtuneet elinkeinoelämän ja talouden muutoksista, kuten kaupungistumisesta ja työpaikkojen keskittymisestä, jotka ohjaavat suuria linjoja.
Pienempään päin mentäessä muutokset muuttuvat yhä konkreettisemmiksi: uusia tarpeita asumiseen ovat varmasti tuoneet esimerkiksi se, että perheen käsite muuttuu, samoin se että työpäivä ei tarkoita kotoa poissa olemista aamukahdeksasta iltaviiteen.
Mitä sitten pitää ajatella uusiksi, kun esimerkiksi entistä useampi vanhus hoidetaan kotona. Palataanko malliin, missä kaksi, kolme sukupolvea asuu yhdessä osoitteessa.
Tämän päivän valmistalokuvastoista voi irrota historijoitsijoille vuosikymmenien päästä melkoisesti aihetta jälkiviisauteen.
