Skip to main content

Musiikin ystävää hemmotellaan

Tuleva viikko on seudulla asuvalle musiikin ystävälle oikea kultakaivos. Baltic Jazz Taalintehtaalla käynnistyy huomenna ja Kemiönsaaren musiikkijuhlat tulevana tiistaina.
Viime viikonloppuna taas Kiskon kirkko täyttyi ääriään myöten, kun seudulle vapaa-ajan asukkaaksi asettunut Lilli Paasikivi järjesti jälleen kerran suositun klassisen musiikin tapahtuman tunnettuine vieraineen.
Salon seurakunnan laadukas kesäkonserttisarja tuo tarjontaa eri puolille kaupunkia koko kesän, ja loppukesästä on luvassa taas uusia tapahtumia. Esimerkiksi viikon päästä tiistaina Perniön kirkossa esiintyy Petri Laaksonen. Taalintehtaalla elokuun alussa järjestettävä Festival Norpas tuo monenlaista taidetta lähiseudulle.
Eteläisessä Salossa saamme olla kiitollisia siitä, että varsinkin Kemiönsaari kunnostautuu musiikkitapahtumien järjestämisessä.
Kulttuuritapahtumat tahtovat kasautua Suomessa kesäaikaan. Musiikin lisäksi on kesäteattereita ja taidenäyttelyitä.
Paikallisille yrittäjille tapahtumien runsaus tarjoaa loistavan mahdollisuuden markkinoida palveluitaan. Konsertti- ja näyttelyvieraat ovat nälkäisiä, eikä tapahtumien yhteyteen ole useinkaan järjestetty mahdollisuutta ruokailuun tai välipaloihin.
Heinäkuussa monet lomailevat juuri silloin, kun asiakkaita olisi tarjolla runsaasti. Myöskään majoitusta ei tapahtumavieraille ole tarjolla etenkään maaseudulla riittävän paljon.
Tapahtumista kannattaa nauttia nyt, sillä elokuun toisella viikolla on jo hiljaisempaa. Koulujen alku katkaisee tapahtumien ketjun nopeasti.

Jaa artikkeli: