Skip to main content

Museomestari Simo Sunille perinnekanteleiden rakentaminen on ovi historiaan

– Kuunteles miten tämä soi, kehottaa Simo Suni ja näppäilee ääniä kanteleesta.    Simo Suni rapsuttaa tekeillä olevan kanteleen koverrusta sormella ja kuuntelee ääntä toiselta puolelta. Jos rapsutuksen ääni kuuluu tasaisesti joka kohtaa raaputtaessa, voi odottaa kanteleen sointiominaisuuksien olevan hyvät.
– Noin, paina ääni mieleen ja vertaa sitä tähän toiseen.

Sunin eteen pöydälle toiseksi  tulevan soittimen ääni on aivan eri maata kuin ensimmäisen, kirkas ja teräväkin. Edellinen soi pehmeästi kuin vanha vinyylilevy.  Ensimmäinen oli messinki- eli vaskikielinen kantele, jälkimmäinen teräskielinen. 

Yhteistä soittimille on se, että ne on tehty vanhan perinteen mukaan syhdestä puusta ja tekijänä on salolainen museomestari Simo Suni.

Suni on karjalaista sukujuurta ja tutkinut sukunsa historiaa.   Hänen äitinsä on kotoisin Suistamon kylästä, millä on tietty yhteys Perniöön.  Suistamosta oli kotoisin myös Iivana Jehkinpoika Shemeikka eli Jehkin Iivana.   Hän taas oli tunnettu runonlaulaja ja kanteleensoittaja ja yksi Iivanan kanteleista on Perniön museossa.

Shemeikan soitin oli osaltaan innostamassa Sunia kanteleiden rakentamiseen.
– Olen tästä kulttuurista kiinnostunut ja kanteleet ovat ovi siihen, hän muotoilee.

Ihan äkkiä valmiiden lukumäärä ei kasva, perinnekanteleen teko ei ole kiireisen miehen puuhaa.
Koko urakka alkaa metsästä.  Aihioksi tarvitaan palanen riittävän isosta puusta. Ykköspuu on kevyt kuusi. Mänty, haapa ja leppäkin ovat hyviä, koivusta tai tammesta sitä vastoin ei soivaa kanteletta synny.

Lue koko juttu Perniönseudun Lehdestä

Jaa artikkeli: