Nojatuoliurheilijoita hellitään. Ensin nautittiin kuukauden päivät jalkapallon huumasta. Onneksi EM-kisojen käsikirjoitus vähän petti, kun pienet kyykyttivät suurempiaan. Siinä huumassa minäkin käytin pari viikkoa sujuvasti sukunimeä Paavosson.
Sitten telkkariin tulvi viikon päivät yleisurheilua kisoista, joissa meilläkin oli mahdollisuus pärjätä. Mutta ei. Tuli tuntematon latvialainen, joka pesi meikäläiset ja pari muutakin säännöllisesti ysikymppisiä nakkaavaa. Ja samaan aikaan lyötiin myös kiivaasti karvapalloa.
Pieni Portugali voitti lopulta Euroopan mestaruuden mielenkiintoisissa ja yllätyksellisissä kisoissa. Se lämmitti kovasti. Oli selvää, että maa menee vähäksi aikaa sekaisin. Lähettelin heti viestejä parille entiselle työtutulleni, joiden tiesin olevan oikeita futisfanaatikkoja. Vastauksista päätellen Portugali on nyt suurvalta. Hakevat kai kohta YK:n turvaneuvoston pysyvää paikkaa.
Jalkapallo on Portugalissa ehdoton ykköslaji. Sinne mennessä on hyvä vähän perehtyä paikallisten seurojen ja pelaajien edesottamuksiin. Keihäänheittoon ei kannata keskittyä. Juttu lähtee aina mukavasti luistamaan jalkapallon avulla. En ole lukuisten matkojen aikana tavannut yhtäkään portugalilaista, joka ei olisi ollut kiinnostunut futiksesta.
Portugali nousi suureksi jalkapallomaaksi vuoden 1966 MM-kisoissa Englannissa. Heidän tähtensä, mosambikilaissyntyinen musta pantteri Eusébio voitti maalipörssin yhdeksällä maalillaan. Alkulohkossa Portugali voitti isonveljensä Brasilian 3-1. Eusébio teki siinäkin ottelussa kaksi maalia. Brasilia ei selvinnyt lohkostaan jatkopeleihin.
Englannin kisoissa sattui myös toinen katastrofi, kun Pohjois-Korean vikkelät juoksukoneet voittivat alkulohkossa Italian, ja näin Italiakin joutui kotimatkalle. Portugali selvisi pronssille, ja Englanti voitti ainoan mestaruutensa. Voiton seurauksena yleisin Englannissa käytetty pin-koodi tai muu tunnusluku on edelleenkin 1966.
Portugali haki jatkuvasti omia kisoja ja sai vihdoin vuonna 2004 järjestettäväkseen EM-kisat. Maan joukkuetta pidettiin silloin erinomaisena. Siinä kirmasivat Figo, Tiago, Deco ja eräs nuori pojankloppi Cristiano Ronaldo dos Santos Aveiro. Loppuottelu päättyi kuitenkin katkeriin kyyneliin, kun pelin loppupuolella kreikkalaisten kulman jatkotilanteessa Roteiro otti kurssikseen väärän verkon.
Ranskan EM-kisoissa muutama kärkimaa sai kokea pahoja nöyryytyksiä. Englantilaisia kohdeltiin juuri kuumimman Brexit-huuman aikaan epäreilusti. Euroopan Unioniin kuulumaton kääpiö tuli ja potki heitä kintuille.
Ranskassa järjestettiin terrorismin varjostamat EM-kisat. TV:stä seurattuna turnauksesta välittyi kuitenkin aivan toisentyyppinen tunnelma. Ihmiset nauttivat ja hurrasivat, jopa vesisateessa.
Loppuottelun pelasivat isäntämaa Ranska ja pieni Portugali. Motivoituneen kotijoukkueen uskottiin hallitsevan peliä taidoillaan ja kiihkeän kotikatsomon paketoivan portugalilaiset kokovartalokipsiin. Kun Ronaldo vielä telottiin pelikyvyttömäksi, luulin minäkin, että siinä se sitten oli.
Portugalilaiset osoittivat kuitenkin, mikä on tämän hienon pelin pohjimmainen juju. Pienempi ja heikompi voi voittaa!
Nyt kun vielä kestäisi parisen viikkoa seuraaviin koitoksiin.
pajen