Merikulmantie ja Sauruntie Perniössä aiotaan remontoida kesän aikana.
Kumpaankin tiehen lasketaan suurelta osin uutta pintaa ja lisäksi aiotaan puuttua myös rakenteisiin.
– Tarkoitus on, että ainakin pahimmat routakohdat saadaan kaivettua auki ja korjattua, toteaa aluevastaava Markus Salminen Ely-keskuksesta.
Merikulmantie tulee Salosta Teijolle, Sauruntie taas kiemurtelee Teijolta kantatielle 52.
– Tähän aikaan vuodesta näiden teiden huonot paikat ovat todella huonoja, myöntää Salminen.
– Teijolle menee paljon matkailijoita ja siellä on yrityksiä, jotka tietä käyttävät.
Kyseessä ovat kaikkiaan noin miljoonan euron korjaukset. Hankkeet saatiin ensi kesän ohjelmaan, sillä puolet kuluista katetaan valtion Salon seudulle osoittamista rakennemuutosrahoista.
– Puolet satsaamme itse. Valtion rahaahan molemmat ovat, vaikka tulevat eri momenteilta, Salminen muistuttaa.
– Jos tilaisuuteen ei olisi nyt tartuttu, ei näille teille olisi voitu tehdä näin isoja parannuksia.
Tarkka aikataulu on vielä avoin, mutta tarkoitus on saada tiet uuteen kuosiin syksyyn mennessä. Liikennehäiriöilltä ei voida välttyä, vaikka tiet korjataankin kaista kerrallaan.