Saloon esitelty sopeuttamisohjelma närästi tuoreeltaan Särkisalossa, vaikka listaan ei pintaa syvemmältä oltu perehdyttykään.
Matti Mäkinen pelkää eniten, että terveyspalveluista leikataan lääkärin vastaanotto, mitä ei näillä näkymin kuitenkaan olla tekemässä.
–Ei siitä mitään tulisi, minulla on keinonivelet ja tarvitsen usein antibioottia.
Särkisalolaisten ensimmäiset lähipalvelut, koulua ja kirjastoa lukuun ottamatta, ovat Perniössä.
Matka Saloon kaksinkertaistaisi ajomatkat palveluiden pariin.
–Tuntuu se aika kurjalta, sanoo ostoksilla Tiirannassa poikennut Emma Maaskola.
Hän muistuttaa, että Salo on suuri alue, matkaa kertyy reuna-alueilta.
Tulevat lukiolaiset kävisivät lukionsa mielellään tutussa lukiossa Perniössä. Lukioon jatkava ysiluokkalaisnelikko oli sitä mieltä, ettei monipuolisempi kurssitarjonta voita pienen lukion mukavuutta. Jos lukio lakkautetaan, samaan kauppaan tulisivat pidemmät päivät ja matkat.
Muutakin ihmettelemisen aihetta on.
–Se on tuhlausta, kun rakennettiin ensin lukiolle hyvät tilat, tuumi Verneri Rantanen.
Niilo Kaljosella on koulumatkaongelma, samoin kuin monella ammattikoululaisella, oli lukio Perniössä tai kauempana.
–Seitsemän kilometriä Kaukurintietä täytyy kulkea mopolla joka tapauksessa.