Skip to main content

Matildankartano etsii ostajaa, yrittäjillä katseet kohti uutta

Matildankartanon yrittäjät laittoivat kartanon myyntiin.

Matildankartanon yrittäjät laittoivat kartanon myyntiin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mathildedalin kartano on asetettu myyntiin.

Rakennus on toiminut viime vuodet kahvilana ja yrittäjien kotina. Matildankartanon yrittäjä Tuomo Holm kertoo, että myyntipäätöksen syynä ei ollut yhtä yksittäistä seikkaa.

–Kartano on myynnissä ja meillä saattaa olla muita tulevaisuudensuunnitelmia, mutta niitä en halua tässä vaiheessa lähteä vielä kommentoimaan, Holm toteaa.

Kartanon hintapyyntinä parhaillaan on 950 000 euroa.

Vaikka kartano on myynnissä, tulevan kesän osalta tapahtumat järjestetään silti sovitusti ja kahvila on avoinna ilmoitettujen aukioloaikojen mukaisesti. Viime kesänä kartanon aittarakennuksessa saatiin ihailla taidenäyttelyä ja tänä kesänä tila muuttuu kartanon omaksi aittakirppikseksi.

–Avoimien kylien päivänä täällä niityllä järjestetään kirppistapahtuma. Meillä on sinä päivänä aina kädet täynnä ohjelmaa, joten emme itse pysty osallistumaan tapahtumaan. Siksi päätimme, että muutamme kesällä aitan omaksi kirppikseksemme, josta vierailijat voivat löytää aarteita, Holm kertoo.

Jaa artikkeli: