Linnut ovat aina kiinnostaneet minua.
Muistan lapsuuden kesistä istuneeni lukemattomia kertoja Itä-Suomen korvissa sijainneen mökkimme tuolissa lintukirja kädessäni. Tarkalleen ottaen juuri siinä sohvan ja television välissä, jos sitä mietitte.
Kyllähän se piti säännöllisesti tarkastella useamman kerran kesässä, mitä sieltä sivuilta löytyikään. Jos vaikka sisältöön oli tehty päivityksiä.
Sellaisia tyypillisiä nuorison aktiviteetteja. Aina pahan teossa.
En voi sanoa, että mitenkään olisin hirveän tarkkaan sitä kirjaa lukenut. Ei jäänyt mieleen lintujen latinankielisiä nimiä huuhkajaa lukuun ottamatta (Bubo bubo), millaisia ptjäät-äännähdyksiä joku laji päästää pesällään tai montako munaa kukin tiainen munii keväisin.
Ei, enemmän se oli kuvien katselua. Ja nimenomaan petolintujen. Ei minua kiinnostaneet niinkään kahlaajat tai vesilinnut, tylsiähän ne olivat, mutta kuva sinisuohaukasta tai maakotkasta lennossa – ui jui!
Lintujen seuraaminen oli myös asia, jonka jaoin molempien isoisieni kanssa. Toisen kanssa tuli käytyä linturetkilläkin useamman kerran lapsuudessa, vaikka minua ehkä rehellisesti kiinnosti retkillä retkieväät yhtä paljon tai jopa enemmän kuin itse linnut.
Mutta kyllä siellä retkillä käytiin ja tämä traditio myös koettiin sittemmin uudelleen vielä kerran, kun toinen meistä kulki retkellä rollaattorilla.
Toisen isoisäni kanssa muiden lintukeskustelujen lomassa taas lanseerattiin tähänkin päivään asti elämään jäänyt lentävä lause ”korppi on harvinainen lintu”. Väite taisi olla minun suustani, eikä se taida pitää nykypäivänä edes paikkaansa. Siitä minua muistuttaa eteläisessäkin Salossa sangen usein esiintyvät korpit.
No, kenties tänä salaliittoteorioiden aikakautena minä aloitan osaltani teorian, jonka mukaan kaikki korpit ovat vain huonossa valossa nähtyjä kookkaita variksia. On kai korppi harvinainen lintu, jos sitä ei ole edes olemassa.
Tänä vuonna päätin itse asiassa kerätä listaa kaikista eri lintulajeista, joita vuoden aikana näen. Määrä on tätä kolumnia kirjoittaessa 58, vaikka todellinen määrä lienee suurempi. En vain yksinkertaisesti erota kaikkia pikkulintuja tai vesilintuja toisistaan, joten ne ovat jääneet ajoittain kirjaamatta. Haukat ja kotkat kyllä erottaisin. Ui jui.
Lukema voisi olla myös suurempi, jos olisin käynyt varta vasten linturetkillä niitä tarkkailemassa. Tai vielä parempaa: jos huijaisin. Yksiksenihän minä näitä kerään, eikä kukaan tietäisi, jos vähän liioittelisin. Ihan hyvinhän Perniössä voi albatrossin nähdä.
Huijauksen osalta tosin ei meinaa luonne antaa periksi. Ja olisihan se ikävää jos joskus pelastuksen ja kadotuksen ero olisi siinä, että vuonna 2025 sanoin nähneeni 73 lintulajia yhden vuoden aikana, vaikka näin niitä oikeasti 72. Silloin tulosten kaunistelu voisi harmittaa.
Vastaavalla tavalla en oikein voi liioitella autojen rekisteripelissä, johon olen saanut mukaan houkuteltua ainakin puolisoni ja hänen kaverinsa.
Ideana on siis tarkastella nähtyjen autojen rekisterinumeroita ja kerätä niitä niin, että ensin tulee nähdä numero yksi, sitten numero kaksi ja niin edelleen. Siis auton rekisteri, jonka numero on ainoastaan se kulloinkin etsitty luku. Minulla esimerkiksi on etsinnässä numero 18.
Ihan hauska peli siis. Harmi vain, että aloitin sen noin vuonna 2010. Kyseisessä pelissä ei edetä kovin nopeasti, vaikka pidin sitä tauolla yli kymmenen vuotta.
Peli on hidasta, koska yksi- ja kaksinumeroisten rekkarien näkeminen on käytännössä ihme ja ilman niiden näkemistä täytyy tuijotella rekisterinumeroita ihan omaksi iloksi. En jaksa uskoa, että koskaan sataan asti tulen edes pääsemään.
Pelin kestämisen ei tosin luulisi minua haittaavan, sillä tajusin vastikään ilmeisesti pitäväni erilaisista listoista. Yllä mainittujen esimerkkien lisäksi tähän viittaisi parin vuoden takainen idea kaikkien eri Classic-jäätelöpuikkojen syömisestä ja paremmuusjärjestyksessä listauksesta.
Ajatelkaa, tällaista tärkeää journalistista työtä tein vapaa-ajalla ja vielä aivan ilmaiseksi. Kai sitä vain on niin jalo sielu.
Seuraavana hyväntekeväisyysprojektina voisin alkaa tutkia, mitkä kakut ovat mielestäni parhaita.
Edessä on raskas urakka.
nuutti.ruokangas@pernionseudunlehti.fi
