Lasse Kylänpää miettii hetken ja vastaa sitten kysymykseen siitä, mitä viimeiset kuusi vuotta ovat opettaneet.
–Kyllä tässä tietty kunnioitus näitä muuttajia kohtaan vaan kasvoi, kun näki miten pienet linnut selviävät noin pitkistä matkoista.
Pöydällä lepää Kylänpään tuore kirja Linnuntie, niiden kuuden vuoden työn tulos.
Linnuntie kertoo sananlaskusta tuttujen lajien –kiurun, peipon, västäräkin ja haarapääskyn– muuttomatkasta ja siitä, millaisiin koettelemuksiin linnut muuttaessaan voivat joutua.
Kirjan teko vei lopulta Kylänpäänkin sinne, minne linnut talveksi matkaavat; ensin yli Itämeren, sitten Välimerelle ja lopulta Egyptiin ja Etelä-Afrikkaan.
Kirja on myös lähilintujen kunnianpalautus, niiden lajien, joihin kuka vaan voi Salon kaupunkialueella törmätä. Alkukesän sarja, jossa västäräkki päivystää autonromulla, on otettu Perniön Koskella.
–Lähelläkin on aiheita, Kylänpää tähdentää.
Linnuntie-kirja on myös luonnonsuojelijan puheenvuoro. Kylänpää tähdentää, että lintujen suojelu vain Suomessa ei riitä. Kirja kertoo tylyin luvuin siitä, millaisia määriä pikkulintuja pelkästään Euroopassa tapetaan.
Lue koko Treffatti-sarjan juttu painetusta lehdestä