Skip to main content

Lauri Vuorisen tähtäimessä ensimmäiset maailmancupin pisteet

Lauri Vuorinen oli viime viikonloppuna vauhdissa Rovaniemen hangilla.    Kuva Erja Vuorinen.Hiihtäjä Lauri Vuorinen tavoittelee perjantaina Kuusamossa uransa ensimmäisiä maailmancupin pisteitä. Tuolloin Rukalla hiihdetään perinteisen hiihtotavan sprintti, joka on yleensä ollut Perniön Urheilijoiden kasvatin paras matka.
– Tavoitteena on päästä karsinnasta jatkoon eli 30 parhaan joukkoon. Viime talvena Lahden maailmancupissa olin 35. Jatkoon pääsy oli tosi lähellä silloin, kertoo vastikään Jyväskylästä Rovaniemelle muuttanut Vuorinen.

Viime viikonloppuna Vuorinen hiihti mainiosti Suomen cupin kisoissa uusissa kotimaisemissaan. Etenkin sunnuntaina perinteisen kisan seitsemäs sija ja usean maajoukkuemiehen taakse jättäminen lämmittivät mieltä.
– Jo lauantain vapaan kisa oli hyvä. Silloin en uskonut, että sunnuntaina pystyn vielä parempaan. 

Alkukauden näyttöjen perusteella valitsijat päättivät Vuorisen olevan tarpeeksi kovassa kunnossa maailmancupiin. Vuorinen on hiihtänyt jo kolmesti sprinttiä kevättalvella Lahden maailmancupissa, mutta Kuusamossa hän hiihtää ensimmäistä kertaa myös pidempiä matkoja. Kuusamossa hiihdetään niin kutsuttu mini-tour, johon sprintin lisäksi kuuluu vapaalla hiihdettävä kymppi ja perinteisen 15 kilometriä.
– Tänä vuonna tähtäimessä on nuorten sarjoissa alle 23-vuotiaiden MM-kisat Romaniassa. Aikuisten sarjassa voisi lähteä jo tavoittelemaan ensimmäistä kertaa edustusta ulkomailla hiihdettävissä maailmancupeissa. Skandinavia Cupia tulee varmasti myös kierrettyä, arvelee Lauri Vuorinen.

 

Jaa artikkeli: