Skip to main content

Lasi antaa taiteilijalle tekemisen ehdot

Marianne Himbergille naishahmo on läheinen aihe.Ei voi kuin ihailla. Ikkunassa oleva naishahmo taustamaisemineen on koottu kymmenistä ellei sadoissa laskettavista lasinpaloista.   Pienimmät palat ovat sormenkynnen puolikkaan kokoisia, jos sitäkään.  
– Teen jopa kaksi kertaa kaksi milliä olevia paloja, joka voi olla jonkun mielestä vähän omintakeista, kertoo Marianne Himberg.
– Tässä on jo kehittynyt omia tekniikoita.

Perniöläinen Himberg on Galleria Levolan kuukauden taiteilija ja täyttänyt talon lasitöillään.  
 Monessa ikkunassa hehkuu värikäs nainen.
–Naishahmo on aina ollut minulle aiheena  läheinen, myöntää Himberg.

Lasi ei ole suurpiirteisen tai kärsimättömän materiaali.  Himberg kertoo voivansa tehdä työtä putkeen tuntikausia ja kaikki alkaa millintarkasti tehdystä, omaa käsialaa olevasta suunnitelmasta, jossa joka pala on numeroitu.  Työ kootaan pala kerrallaan, juottamiseen ja lujuuteen liittyy koko joukko muistettavia yksityiskohtia ja huomioon otettavia asioita.
–Lasi on teknisesti haastava materiaali, siinä on tietyt säännöt joita on pakko kunnioittaa.

Koko juttu on painetussa lehdessä. Marianne Himbergin Läpinäkyvää-näyttely esillä galleria Levolassa.

Jaa artikkeli: