Skip to main content

Läntisen Perniön lapset saavat uimaopin omassa koulussa

 Uinnin jälkeen voi vetää päälle vaikka yhdistyksen teettämän Teijo-auto-paidan, jota Elina Rantamäki esittelee.Teijon suunnalta ei viime kesänä lähdetty kaupungin uimakouluun Naarjärvelle, sillä kuljetukset koettiin turhan kalliiksi. Tänä vuonna Teijon kyläyhdistys halusi varmistaa uimaopetuksen perustamalla oman uimakoulun.

Kyläyhdistyksen jäsen Elina Rantamäki kertoo, että uimakoulun alkeisryhmä on jo melkein täynnä, mutta edistyneemmille suunnatussa jatkoryhmässä on vielä tilaa.
–Täällä on järviä ja meri, joten olisi sääli, jos uimataito jää opetuksesta kiinni, Rantamäki miettii.

Matildanjärven uimarannalla Teijon retkeilyalueella järjestettävässä uimakoulussa on mahdollista myös saunoa. Metsähallitus antaa saunan uimakoulun käyttöön hieman halvemmalla, jotta lapsilla olisi mahdollisuus lämmitellä uinnin päätteeksi.
–Ranta sopii hyvin uimaopetukseen, sillä se syvenee vähitellen. Rannalla on tarpeelliset pelastusvälineet, pukukopit ja käymälät, Metsähallituksen suunnittelija Anne Muuri kertoo rannan ominaisuuksista.

Jaa artikkeli: