Skip to main content

Kulitsa maistuu Kiskon pääsiäisessä

Niina Jyllilä (oik) pääsi Sirkka-Liisa Pirhosen oppiin pullanleivonnassa.Salon seurakunnan Kiskon alueella järjestettiin tiistaina pääsiäismyyjäiset ensimmäistä kertaa. Jo päivää ennen tuoksu seurakuntatalossa oli mainio, kun myyjäisiä varten seurakuntakodin keittiössä paistetitin   rahkapullia, kulitsaa, saaristolaisleipää ja muita herkkuja.

Sirkka-Liisa Pirhonen ehti heti aamusta pullan tekoon, mutta sitten kutsui kokous.
– Tiistaina täällä kokoontuu sekä lasten päiväkerho että eläkeläisten iltapäiväkerho. Ajattelimme, että myyjäiset olisi hyvä pitää nyt, kun väkeä on muutenkin koolla, arveli diakoni Niina Jyllilä.

Tarja Alfin on Perniössä puuhannut pääsiäismyyjäisten kanssa jo vuosia. Hän on saanut Valamossa vieraillessaan sikäläisen ortodoksisen pääsiäisvehnäsen, kulitsan, reseptin. Kulitsa oli yksi myyjäisiin tehtävistä leivonnaisista.

Ennen kulitsoja tehtiin kuitenkin rahkapullaa.
– En muistakaan, koska olisin viimeksi tehnyt pullaa. Tässä hommassa pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Keittiö ei ole minun paikkani ollenkaan, tunnusti  Niina Jyllilä.
Seuraavaksi hän oli kuitenkin jo opettelemassa pullan letitystä Sirkka-Liisa Pirhosen opastamana.

Valamolainen kulitsa syntyy näin, ensimmäisenä tarveaineet:
3 dl maitoa
3 munaa
1,5 dl sokeria
20 g hiivaa
50 g voita
1 tl suolaa
1 dl korinttia
0,5 dl mantelirouhetta
1 tl kardemummaa
600 g vehnäjauhoja
Kädenlämpöiseen maitoon lisätään hiiva, kananmuna-sokerivaahto ja muut aineet.
Leivotaan limpuksi ja kohotetaan.
Pinta voidellaan munalla ja paistetaan 200 asteessa.
Kulitsaa syödään usein esimerkiksi pashan kanssa.

Jaa artikkeli: