Perniön Yhteiskoulun salissa oli tiistain alkuillasta melko monta tyhjää tuolia. Verraten vähälukuinen yleisö ei kuitenkaan istunut tuppisuuna, vaan toi kaupungin johtoryhmälle terveisiä etenkin lähipalveluihin liittyen. Kuntalaiskuuleminen on osa kaupungin strategiatyötä, ja tavoitteena on strategiaesityksen saaminen huhtikuun valtuustoon.
Tiukimmin kysyi Timo Korpinen, joka vaati saada tietää millaiset ovat Perniön terveysaseman ja lukion tulevaisuus.
-Ne ovat aivan keskeiset kunnalliset palvelut.
Kaupunginjohtaja Lauri Inna totesi, että sote-ratkaisu vaikuttaa terveyspalveluihin, mutta näki että Perniössä palvelut puoltavat paikkaansa jatkossakin.
-Se on sitten kaupungin edunvalvontatehtävä pitää asiasta huoli maakunnan suuntaan.
Opetuslautakuntaa viime kaudella vetänyt Sanna Lundström (kok) muistutti, että lukio kytkettiin yhteen pienten lukioiden valtionavun kanssa. Kun tukea on tullut, on Perniön lukion ylläpito ollut taloudellisestikin kannattavaa.
Raili Rantanen Kiskosta kertoi ajaneensa välillä naapuritaajamiin kuten Perniöön terveyspalvelujen perässä. Samaa sanoi Kari Salminen.
-Förbystä on ajettu Suomusjärvelle hammaslääkäriin. Mutta jos kantasalolaiselle sanoo, että ajatko Mynämäelle hammashoitoon, niin ei varmaan aja.
Salminen kantoi huolta myös kouluruoasta ja koulujen kehittämisestä, kun pahin talousnotko on ohitettu.
-Onko joku suunnitelma, vai jatketaanko samaan tapaan kuin ennenkin.
Lauri Inna muistutti, että tekeillä on oppimisympäristösuunnitelma.
Rakennus- ja ympäristolautakunnan Ismo Saari totesi, että Salo voisi hyötyä verkkokaupasta.
-Tässä ollaan Hangon ja Tampereen välissä. Nettikauppa lisää logistiikan tarvetta ja meillä pitäisi olla valmius ottaa vastaan logistiikkakeskus.
Lisää painetussa lehdessä