Skip to main content

Koulussa taipuvat hävikkiruoat herkuiksi

Mangossa on tumma pää mutta loput käyttökelpoista. Alina Peltola teki maanantaiaamuna mangolassia jälkiruoaksi. Banaaneja, kesäkurpitsoja, mangoja, sämpylöitä, broilerinfilettä, jugurttia ja paljon muita elintarvikkeita nostettiin kotitalousluokan pöydälle maanantaiaamuna Perniössä.  Ruoat oli haettu Perniön S-marketista ja K-Supermarketista jo varhain aamulla.

Kuluva viikko on hävikkiviikko ja samalla vietetään jo toista kertaa Hävikki-battlea. Valtakunnallisen kampanjan järjestävät yhdessä valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva Oy ja S-ryhmä. Sen puitteissa yhdeksäsluokkalaiset Perniössä ja muualla kokkaavat viikon ajan erilaisia ruokia kauppojen hävikkiruoasta, annokset jaetaan somessa tunnisteella #hävikkibattle2018 ja ruokavaikuttajien raati valitsee idearikkaimmat luokat.
–Kestävän kehityksen asialla ollaan. Sitä puhutaan kotitaloustunneilla ja biologiantunneilla ja pitäisi puhua muillakin tunneilla, toteaa Perniössä kotitaloutta opettava Hanna Kivikoski.

Maanantaina syntyi tarjolle tulleista aineista esimerkiksi kanapatonkeja ja salaattia ja jälkiruokia ja paljon raaka-aineita jäi vielä seuraavien ryhmienkin käytettäväksi. Hävikki oli pistetty merkille, usein hyvin arkisessa tilanteessa.
–Koulussa joskus huomaa, että ruokaa menee tosiaan paljon roskiin, tuumi Olivia MacGill tomaattien viipaloinnin lomassa.

Alina Peltolan tovi mangon kanssa kävi esimerkiksi hävikkiruoan hyödyntämisestä. Mangoissa oli päässä pieni tummentuma, mutta kun sen leikkasi pois, oli loppu aivan hyvää. 

Kotonakin kokkaileva Alina muistuttaa, että kaupassa kannattaa tähyillä myös alennuslapulla jo olevia ruokia; ne ovat käyttökelpoisia ja samalla säästyy selvää rahaa.

Jälkiruokien parissa ahertanut Riina Ahtiainen taas kertoi, että kotona tehdään ruokaa vain se, mikä syödäänkin. Jos taas tähteitä sittenkin jää, niitä voi käyttää uuden ruoan osana. Sama pätee kotitaloustunneilla; jos aamuryhmältä jää esimerkiksi salaattia yli, sen voivat iltapäivän oppilaat pistellä.

Hanna Kivikoski kiinnitti huomiota myös pieniin asioihin: ei tiskata juoksevalla vedellä eikä laiteta muoviroskaa biojäteastiaan. 

Lue lisää kotitaloustunnin kuulumisista painetusta lehdestä!

Jaa artikkeli: