Skip to main content

Koululaisille löytyi oiva retkipaikka pyörämatkan päästä

Ennen metsään menoa tehtiin rituaali, joka pitää metsän suopeana.Koko joukko lapsia polki pyörillä halki Perniön kirkonkylän viime perjantaina.   
Liikenteessä olivat Kirkonkylän koulun vitosluokkalaiset, ja määränpäänä olivat Somerikon maastot.  
Tarkoituksena oli tehdä syksyinen luontoretki.

Perjantaiaamu opetti, että aina ei tarvitse lähteä kauas, vaan retkeillä voi lähellekin.
– Kun vielä taloustilanne on tiukka, keskitytään siihen, mitä lähiympäristöstä löytyy, sanoo opettaja Anna Mikkonen.

Perjantaina tukikohtana oli Perniön pirteiden piilopirtti. Jo pirtin taustamaastossa aukeaa mahtava maisema;  suuria lehtipuita, pudonneiden lehtien  peittämä jyrkkä töyräs ja sen kupeella virtaava Asteljoki.  Paikka on maisemiltaan hieno ja asujaimistoltaan harvinainen. Esimerkiksi liito-orava asuu alueella ja kulkee puista puihin jokiuomaa. seuraillen.

Lisäksi opiskeltiin sieniä, joita myös poimittiin ja joista tehtiin soosi. Nyrpeitä naamoja ei tuoreeltaan näkynyt.
– Tykkään jonkun verran, etenkin kantarelleista, kertoi Minja Virtanen.
Hän on tottunut liikkumaan metsässä muun muassa koiransa kanssa.  
– Meillä on myös sellainen vakiopaikka, missä perheen kanssa käymme.

Jaa artikkeli: