Skip to main content

Koulu ja kylä ratkaisivat muuttopäätöksen

Koulu ja päiväkoti näyttelivät isoa osaa, kun Maisa Kaitilan ja Heikki Pullon perhe päätti muuttaa Kirjakkalaan.  Tytär Saimi löysi paikkansa ja kaverinsa Teijon päiväkodista. Mahtaako arkinen alkuilta  tavallisemmaksi päästä.  Heikki Pullo nostelee kaksi- ja puolivuotiaan Saimin lautaselle munakasta ja äiti Maisa Kaitila viipaloi samalle lautaselle kurkkua.  Takana on päivä töissä ja päiväkodissa ja illalla edessä on sählykerho läheisessä urheilutalossa. Munakasta syödään Kirjakkalassa, mutta yhtä hyvin tämä voisi tapahtua  muualla.
–Jos Teijolla ei olisi koulua ja päiväkotia, emme varmaan olisi tänne muuttaneet, sanoo Maisa Kaitila

Tie Kirjakkalaan toi Helsingistä;  Heikki Pullon juuret ovat Kuopiossa ja Maisa Kaitilan Kuusjoella.  Teijon alueen hyväksi vaa´an kallistivat lopulta peruspalvelut omalla kylällä ja muuten oiva sijainti:  lisää palveluja löytyy Perniöstä tai Salosta ja viimeistään tunnin matkan päästä Turusta. 
–Teijon maine oli kuulunut korviin, Heikki Pullo toteaa.

Kaiken päällä leijuu kysymys siitä, miten jatkossa.  Salon oppimisympäristöselvitystä laatinut työryhmä katsoo, että sekä Teijon koulun että päiväkodin voisi lakkauttaa.  Päätöksiä asiasta ei ole tehty; parhaillaan ovat käynnissä lapsivaikutusten arvioinnit ja ensi viikolla järjestetään kaksi kuntalaisten kuulemistilaisuutta.

Maisa Kaitila harmittelee, että Teijon alueelta otetuilla kuvilla markkinoidaan Salon matkailua, mutta kylillä asuville tärkeintä olisivat palvelut. 
–Voi miettiä, mitkä ovat ne vetovoimatekijät.

Äänessä ovat paitsi vanhemmat, myös kasvatusalan ammattilaiset.  Heikki Pullo on työskennellyt teknisen työn opettajana ja Maisa Kaitila on erityisluokanopettaja.  Hän miettii, että jos uudenlaista ajattelua halutaan, voisi esimerkiksi esikoulun ja alkuopetuksen yhteistyö olla entistä tiiviimpää ja näiden toimintojen osoite sama. 
–Etenkin alkuopetuksessa yhteisön merkitys korostuu, esimerkiksi se, että vanhemmat tuntevat toisensa.  Pienille arjen turvallisuus ja ennustettavuus on tärkeää. 

Koko juttu 16.1. lehdessä!

Jaa artikkeli: