Pohjankartanon pihassa Perniössä seisoi viime viikolla kuuden miehen porukka, maataloudesta ja muustakin jutustellen.
Miehet olivat toinen toisilleen tuttuja jo puolen vuosisadan takaa, samoin paikka miehille.
– Kun miljöötä katsoo, niin on tässä edelleen paljon samaa, miettii Jarmo Juntunen.
Joukkoa yhdistää Kotaladossa toiminut maanviljelyskoulu, mistä miehet – silloiset nuoret miehet, valmistuivat viisikymmentä vuotta sitten.
– Ei se ollut kova koulu, enemmänkin elämänkoulu. Siellä oppi ottamaan itsestään vastuuta, miettii Pauli Mäkitalo.
Salon seudun maanviljelyskoulua miehet kävivät vuosina 1961-63. Koulussa paneuduttin niin eläintenhoitoon kuin pelto – ja metsätöihinkin. Teoriajaksolla käytiin läpi muun muassa maanviljelys- ja puutarhaoppia, koneoppia, kotieläimiä ja niiden tauteja, rakennusoppia ja piirustusta, unohtamatta maatilan pitämiseen olennaisesti kuuluvia liikeoppia ja kirjanpitoa.
Maatalous on joka tapauksessa muuttunut valtavasti 50 vuoden aikana. 1960-luvulla ei ollut tavatonta, että talossa oli esimerkiksi lehmä tai kuttu tai kolmen lehmän navetta. Vaikka eläimiä olisi ollut enemmänkin, hoito oli hyvin työvaltaista.
– Nykyäänhän voi olla robottinavetta 70 lehmälle, muistuttaa Antti Vahala.
Jo tuolloin osattiin myös lähteä ulkomaille harjoitteluun.
– Edelliseltä kurssilta lähti pari kaveria Tanskaan, mutta eivät he oikein hyvää tykänneet, muistelee Mäkitalo.
– Niin, he joutuivat siellä oikein töihin, letkauttaa Oiva Heinonen.
Porukassa muistellaan, että vitsissä on totta toinen puoli, tanskalainen tapa urakoida oli koettu kovaksi.
Viime viikolla koolla olleesta joukosta pari on tehnyt elämäntyönsä maanviljelyksen parissa.
Maatalouden jatkuvuuteen joukossa uskotaan.
– Tilakoko suurenee varmasti edelleen, miettii Jarmo Juntunen.
Entä mitä jatkossa viljellään? Joukko uskoo, että peruselintarvikkeiden viljely ei ainakaan häviä mihinkään.
Lue koko juttu painetusta lehdestä
